Ranking:
WBC
WBA
IBF
WBO
IBO
EBU
FightNews
The Ring
Julkaistu
07.10.2018
Vantaan nyrkkeilyillassa isketään SM-tittelin lisäksi pohjoismaisten nyrkkeilijöiden raskaansarjan kohtaaminen

Pro Boxing Team Finland – tallin Vantaalla Myyrmäen Urheilutalolla lauantaina 2.2.2019 järjestämän ammattinyrkkeilyillan toinenkin pääottelu on saatu sovittua valmiiksi. 6-eräiseksi suunnitellussa raskaansarjan kamppailussa Gennadi ”Russian Roulette” Mentsikainen (5-2, 4 KO) saa vastaansa Norjan Kent Erik Bådstadin (2-1, 0 KO).






Bådstad on kolminkertainen Norjan mestari, joka amatöörinä voitti kahdesti nykyisin Sauerland-tallia edustavan Kai Robin Havnaan sekä kertaalleen nyt ammattilaisena 5-0 -listalla ottelevan Kevin Melhusin. Ennen nyrkkeilyuraansa Bådstad kilpaili maastohiihdossa, jossa hän saavutti parhaimmillaan hopeaa Norjan juniorimestaruuskilpailuissa.

-Ammattinyrkkeilyiltoihin pitää tehdä mielekkäitä otteluita, jotka on suunnattu niin lipun ostaville faneille kuin myös nyrkkeilijöiden urien eteenpäin viemiseksi. Tässä tapahtumassa on pyritty juuri tähän ja jo julkaistut kaksi ottelua muodostavatkin mielestäni erittäin mielenkiintoisen kattauksen, kun pöydällä on SM-matsi sekä Suomi-Norja -matsi, joita ei myöskään kovin usein olla nähty, kommentoi promoottori Juho Tolppola.

Edellisen kerran kehään keväällä Lahdessa kehään noussut Mentsikainen on panostanut monipuoliseen ja kovaan harjoitteluun ja on valmis antamaan oman taidonnäytteensä helmikuisessa ottelussa.

-Mielestäni voitin Heleniuksen sparrarinakin kunnostautuneen Kristinssonin Lahdessa, mutta tuomarit olivat eri mieltä. Tällä kertaa on sitten joko lyötävä vastustaja katolleen tai oltava muuten vaan niin paljon parempi, ettei paremmuudesta jää mitään epäselvyyttä. Toivotaan, että joku videoi matsin, että vastustaja voi sitten edes jälkikäteen katsoa, mihin iskuun hän tippui, lataa vuoden 2015 amatöörien Suomen mestari Gennadi Mentsikainen.

Ammattilaisurallaan toistaiseksi kolme ottelua iskenyt 30-vuotias Bådstad on kuitenkin Mentsikaisen kanssa täysin eri linjoilla ottelun ennakkonäkemyksissä.

-Gennadi Mentsikainen on hyvä ja vahva nyrkkeilijä ja uskon, että tyylimme sopivat niin hyvin yhteen, että matsistamme tulee erittäin hyvä ja tiukka kamppailu. Aiemmissa otteluissani painonpudotus on vienyt hiukan voimiani ja veikkaan, että Mentsikainen yllättyy voimastani helmikuussa, pohtii Kent Erik Bådstad.

Vantaan nyrkkeilyillan pääottelussa Samuli ”Lalonde” Kärkkäinen ja Sami Enbom iskevät 10-eräiseksi suunnitellun ottelun avoimena olevasta alemman raskassarjan (90,7kg) SM-tittelistä. Kaikkiaan illassa isketään 5-6 ammattilaisottelua.

-Jo aiemmin ilmoitettu Kärkkäisen ja Enbomin välinen SM-ottelu on herättänyt lajifaneissa paljon keskustelua ja kun ottelukortti täydentyi nyt Mentsikaisen ja norjalaisen välisellä kamppailulla, niin uskon, että helmikuussa halli on täynnä, sillä meillä on tiimissä niin kova tahtotila tehdä todella onnistunut nyrkkeilyilta Vantaalle, kertoo promoottori Tolppola.

Vantaa Boxing Night -ammattinyrkkeilytapahtuma Vantaan Myyrmäen Urheilutalolla 2.2.2019. Illan muista otteluista tiedotetaan loka-marraskuun aikana, jolloin myös ennakkoliput tulevat myyntiin.












Ammattinyrkkeily.net