
“Didn’t they tell you, sucker?
Didn’t they tell you I am the fastest heavyweight that ever lived?”"
-Muhammad Ali-
Foreman ei otellut vuonna 1975 yhtään virallista ammattilaisottelua mutta harjoitteli ja esiintyi eri nyrkkeilytapahtumissa.
Eräässä niistä Foreman otteli saman päivän aikana viiden eri vastustajan kanssa kukistaen kaikki vastustajansa.(Toronto 1975)
Vuosina 76 -77 Foreman otteli kuudesti kukistaen toistamiseen hyvin valmistautuneen ja hyvin otelleen Joe Frazierin.
Frazier
oli edellisestä ottelustaan muuttunut mies, hän saapui kehään kaljupäisenä ja Foremania painavampana, mutta sekään ei
riittänyt. Lopputulos TKO5.
Vuonna 1976 jo ennen Frazierin kohtaamista Foreman iski yhteen todella lujasti Ron Lylen kanssa. Ottelu päättyi 5. erässä
Foremanin KO voittoon, mutta myös Foreman sai nuuhkia kanveesin tuoksua kahdesti neljännen erän aika, Lylen kontatessa
kertaalleen myös neljännessä ja kerran viidennessä. Ottelu valittiin Ali kohtaamisen tavoin Ring Magazinen vuoden
otteluksi.
Vuonna 1977 Foreman kohtasi Alille aiemmin hävinneen Jimmy Youngin, häviten ottelun pienemmälle ja hyvin liikkuvalle
vastustajalle pistein, käyden kanveesilla ottelun viimeisessä, kahdennessatoista erässä. Myös tämä matsi sai arvostusta
osakseen ja palkittiin jälleen Ring Magazinessa tittelillä "Fight of the Year 1977"
Tappio Jimmy Youngille oli kuitenkin liikaa Foremanille, ottelun jälkeen pukuhuoneessa Foreman koki itsensä varsin huonovointiseksi saaden
oudon olotilan jatkeeksi jonkinlaisen "uskonnollisen herätyksen" ja vetäytyi ammattinyrkkeilystä pian ottelun jälkeen.
Foreman aloitti uuden elämän ilman nyrkkeilyä. Hän toimi saarnamiehenä ja perusti nimeään kantavan nuorten ja heikko-osaisten
säätiön.
Foreman malttoi pysyä sivussa nyrkkeilystä aika tarkalleen 10 -vuotta, mutta säätiön rahahuolet saivat Foremanin palaamaan
kehään vuonna 1987.
Foreman aloitti "toisen" uransa 38 -vuotiaana.
Osa syynä paluuseen oli myös se että Foreman kuuli usein syytöksiä siitä että
hän käytti raamattua kainalosauvanaan eikä uskaltanut enää nousta kehään. Foreman osoitti väitteiden kuitenkin olevan
naurettavia ja palasi kehään maltillisesti, valiten vastustajat erittäin tarkasti.
Ensi ottelussaan Foreman kohtasi Steve Zouski nimisen miehen ja saapui otteluun varsin paksussa kunnossa. Foreman heilautti
puntarin yli 120 -kilon rajan vaikka hän olikin laihduttanut paluutaan varten jo noin 30 kiloa, eli töitä oli tehty ja yritystä oli ilmassa suuresta massasta huolimatta.
Seuraaviin otteluihinsa Foreman
saapui reilusti hoikistuneena, kohdatessaan vuonna 1988 raskaan keskisarjan ja alemman raskaansarjan entisen mestarin
Dwight Muhammad Qawin Foreman painoi enää reilut 106 kiloa. Foreman selvisi pienestä mutta pippurisesta vastustajastaan
voittajana ja paluu jatkui, viimeistään nyt ihmisetkin tajusivat että Foreman on tosissaan paluunsa kanssa ja janoaa vielä
kerran urallaan raskaansarjan mestaruutta.
Jatkossa varsin painava rakenteinen Foreman valitsi tielleen jo kovempia vastustajia ja kukistaen mm.Bert Cooperin ja Gerry
Cooneyn.
Foremanin unelma toisesta maailmanmestaruudesta tuli mahdolliseksi vuonna 1990, kun hän pääsi otteluun alemmista
sarjoista noussutta nopeaa ja voittamatonta Evander Holyfieldia vastaan. Foremanin "toisen uran" lista oli tuolloin lukemissa
24-0 (23ko) Holyfieldin 25-0 vastaan.
Holyfield oli edellisessä otellussaan voittanut itselleen raskaansarjan maailmanmestaruuden James "Buster" Douglasilta, eikä
Foreminille annettu juurikaan toivoa nopeaa ja kovaa iskevää mestaria vastaan.
Tuleva Foremanin kohtaaminen oli Evanderin 8. ottelu raskaassa sarjassa ja hän oli esiintynyt edellisessä otteluissaan
murskaavan ylivoimaisena voittaen kaikki raskaansarjan ottelunsa ennen täyttä aikaa.
Foreman kesti kaikesta huolimatta Holyfieldin kyydissä täydet 12 erää. Ottelussa oli panoksena WBC- WBA- ja IBF-liittojen
tittelit.
Ottelun 7. erä sai tunnustusta osakseen ja se valittiin Ring lehden vuoden eräksi.
Foreman oli koko ottelun hankaluuksissa nopean vastustajansa kanssa ja välillä selvästikin satuttu itseään, mutta taisteli ja
horjutti nuorta Holyfieldiä ainakin kertaalleen ottelun aikana, painostaen aktiivisesti kovista vastaiskuista välittämättä.
Pisteet ottelussa menivät Holyfieldille 116-111 | 117-110 | 115-112, mutta Foreman osoitti, että hän kykenee ottelemaan
nykyistenkin huippujen kanssa vielä yli 40 -vuotiaana.
Vuonna 1993 Foreman pääsi iskemään vapaana olevasta WBO- liiton tittelistä valkoisena raskaansarjan toivona pidettyä Tommy
Morrisonia vastaan, mutta Foremanin nopeus ei riittänyt tässäkään ottelussa. Tuloksena jälleen tappio pisteillä tärkeässä
paikassa.
Foreman osui hyvin ja kovaa etukäden suorallaan kuten kaikissa käymissään otteluissa, mutta todellisista voimalyönneistä oli
jo pahin terä pois. Iskuissa oli painoa mutta yllättävyys ja terävyys
puuttui, eikä edes aiemmin niin tuhoisat Foremanin Spcial "Upparit"
toimineet kuten oli totuttu näkemään.
Ikä alkoi selvästi tehdä tehtäväänsä, mutta Foreman ei antanut periksi unelmalleen nousta vielä kerran maailman huipulle.
Seuraavassa ottelussaan Foreman pääsi jälleen titteliotteluun.
Oli vuosi 1994 ja vuorossa oli alemmista sarjoista kuninkuus luokkaan noussut
vasenkätinen Michael Moorer, joka voitti tittelinsä aktiivisesti sitä puolustaneelta Evander Holyfieldiltä. Holyfield kaatui
pistein Moorerin käsittelyssä, eikä jo 45 -vuotiasta Foremania pidetty suurenakaan uhkana voittamattomalle Moorerille.
Foremanin valmentajana toimi tuolloin monet mestrarit valmentanut Angelo Dundee ja ehkä sekin osaltaan auttoi ihmeen saavuttamisessa, sillä reilusti
tappiolla ollut Foreman tyrmäsi pienemmän mestarin Las Vegasin yössä ottelun 10. erässä kahdella peräkkäisellä vasen- oikea
yhdistelmällä.
Moorer putosi kanveesille eikä kyennyt jatkamaan kamppailua.
Foreman polvistui nurkkaukseen ja nosti katseensa
kohti taivasta ikään kuin kiittäen jumalaansa johon hän hartaasti uskoi.
Foremanista tuli tuolloin kautta aikojen vanhin
raskaansarjan mestari 45 -vuotiaana, 20 -vuotta myöhemmin kuin hän hävisi tittelinsä Muhammad Alille.
Foreman toteutti
unelmansa mestaruudesta uskoen itseensä ja pitäen kiinni tinkimättömästi tavoitteistaan.
Jatkossa Foreman puolusti titteliään paraikaa paluuta tekevää Saksan Axel Schulzia vastaan, kovan ottelun jälkeen Foremanin
käsi nostettiin voiton merkiksi ylös, itse en pitänyt tuomiota ehkä aivan oikeana, mutta Las Vegasin tuomarit kuitenkin
näkivät Foremanin voittajana, niukasti mutta kuitenkin.
Pian tämän jälkeen Foreman menetti IBF -liiton tittelinsä kieltäytyessään uusinnasta Axel Schulzia vastaan. Ottelu olisi käyty
saksan maaperällä, jonne George ei suostunut tässä tilanteessa lähtemään.
Toisaalta sillä ei ollut Foremanille enää
suurtakaan merkitystä, hän oli jo osoittanut olevansa poikkeuksellisen kova tekijä, eikä hänellä ollut enää todistettavaa,
suurin nälkä ja kunnianhimo oli nyt tyydytetty.
Foreman iski vielä kolmasti ennen lopullista vetäytymistään.
Ensin hän voitti vuonna 1996 Tokiossa käydyssä ottelussa aiemmin voittamattoman Crawford Grimsleyn selvästi pistein.
5 kuukautta myöhemmin kävi samoin valkoisen New Yorkin lupauksen, myös voittamattomana kehään astuneen Lou Savaresen kanssa. Ottelu oli kova ja tiukka,
mutta Foremanin yritteliäisyys palkittiin ja voitto kirjattiin jälleen recordin jatkeeksi.
Viimeisessä ottelussaan 11/1997 Foreman kohtasi vain kerran urallaan hävinneen ja erittäin vaarallisena pidetyn Shannon Briggsin.
Ottelu käytiin Taj Majal Hotel & Casinolla, Atlantic Cityssa, eikä oikeasta voittajasta pitänyt olla epäselvää ottelun päätyttyä.
Foreman otteli hienosti pakoon juossutta Briggsiä vastaan ja osui tätä jatkuvasti molemmin käsin, saaden itsekin osansa
iskuista. Itse näin Foremanin selvänä voittajana, eikä Foreman voinut itsekkään ottelun jälkeen muuta kuin esittää leveän hymyn aurinkolasit silmillään. Tuomion kuultuaan hän totesi täysin oikeutetusti, ettei mestaruuksia karkuun juoksemalla voiteta ja oli siinä oikeassa.
Ottelun tuomio sai suurta julkisuutta mutta se pysyi muuttumattomana. Briggs palkittiin voiton kunniaksi WBC -liiton
titteliottelulla Lennox Lewisia vastaan ja tuloksenhan kaikki muistaa, Briggsin olematon suojaus testattiin, eikä sitä ollut olemassa.
seuraus: kolme lattiassa käyntiä ja totaalinen tyrmäys erä 5, hyvästä ja rohkeasta alusta huolimatta.
Pian Biggss tappion jälkeen ikääntynyt Foreman ilmoitti vetäytyvänsä ammattinyrkkeilystä.
Vuonna 1999 paluu oli kuitenkin jälleen lähellä kun toinen ikääntynyt mestari kärtti ottelua, nimittäin Larry Holmes.
Ottelu
oli ilmeisesti jo sovittukin iskettäväksi, mutta ehkä kaikkien onneksi se ei kuitenkaan koskaan toteutunut.
Vielä vuosina 2004-2005 Foreman uhkaili paluulla hyvinkin vakavissaan, jos vain saisi painonsa otteluiden edellyttämälle
tasolle, mutta Foremanin vaimo oli kovempi luu kuin entinen mestari ja haaveet kehään paluusta haudattiin lopullisesti kotona
käytyjen keskustelujen seurauksena.
Foremanin ura jäi lukemiin:
W 76 (68 ko's) | L 5 | D 0 | Total 81
Ns. Ensimmäinen ura 1969-1977:
W 45 (43 ko's) | L 2 | D 0 | Total 46
Ns. Toinen ura 1987-1997
W 31 (25 ko's) | L 3 | D 0 | Total 35
Foremanin valmentajat koko uraa silmällä pitäen:
Dick Sadler, Gil Clancy, Charley Shipes ja Angelo Dundee, loppu-uralla mukana joissain tehtävissä oli myös legendaarinen Archie Moore.
Useimmissa Foremania koskevissa artikkeleissa Foreman kuvaillaan kömpelönä ja robottimaisena voimamiehenä jolla ei ollut
juurikaan muita avuja kuin kova isku.
Itse olen hiukan eri linjoilla, taitoakin toki löytyi eikä aivan pelkällä voimalla murjomalla Foremanin saavutuksiin päästä.
Itse pidän esimerkiksi Foremanin etukäden suoraa
erittäin hienona iskuna, etenkin jatko uralla se yllätti tehollaan ja tarkkuudellaan jopa maailman huipputasolla iskeneet
nuoret miehet. Se ei ollut ehkä salaman nopea, mutta lähti ilman minkäänlaista "merkkiä" ja osui tarkasti maaliinsa
uskomattoman usein. Myös Foremanin taito lähiottelussa ei ole saanut ehkä ansaittua huomiotaan, sillä se ei ollut pelkkää
voimalla murjomista niin kuin se usein kuvataan. Foreman liikkui lähellä hienosti molemmille sivuille, nosteli käsien välistä
erittäin vaikuttavia/nukuttavia uppareitaan ja tarkkaili vastustajan eleitä todella hienosti. Foreman pääsi myös haluamaansa
lähiotteluun liki aina kuin halusi, hän osasi useimmiten, varsinkin nuorena leikata vastustajalta tilan pois tehokkaasti, harkiten, ikäänkuin odottaen hetkeä milloin
ottelu olisi valmis lopetettavaksi.
Myös hänen luonteensa oli kuin tehty nyrkkeilyyn, kova, periksi antamaton ja peloton
varustettuna sopivalla määrällä röyhkeyttä, joka näkyi usein hänen kehä työskentelyssään, Foreman ei kunnioittanut
vastustajiaan liikaa vaan teki työnsä aina niin hyvin kuin se oli mahdollista.
Tulos Foremanin urasta jää nyrkkeilyn historian kirjoihin yhtenä muiden suuruuksien joukossa, hän on paikkansa ehdottomasti
ansainnut.
Nyrkkeilyn jälkeen Foreman on kunnostautunut bisnesmiehenä.
Hänen nimeään kantavia grillejä ja kokkikirjoja on myyty pelkästään Usa:ssa miljoonia kappaleita. Grilli tuli aluksi
tunnetuksi mainoslauseesta: "knock out the fat" ja upean alun jälkeen ei loppua ole ollut näkyvissä.
Nykyisin Foreman taidetaan tuntea paremmin Grillin mainosmiehenä kuin nyrkkeilijänä. Foremanilla tuskin on mitään sitä
vastaan, sillä grillien ansiosta hänellä ei ole tiedossa ainakaan taloudellisia huolia lähitulevaisuudessa. Mies on uurastuksellaan grillien parissa ansainnut reilusti yli 200 milj.$, eli liki kolminkertaisen määrän verrattuna ammattinyrkkeilyn tuomiin ansioihin.
Tutustu myös "Big Georgen" kotisivuihin:
Big George Foreman