Julkaistu
01.11.2006
Alla nopeahko yhteenveto Foremanin nyrkkeilyuran tapahtumista:

George Foreman Synt. 1.10 1949, Usa, Marshall, Texas


Ura:

Amatöörinä:
W 22 | L 4 | D 0 | Total 26

1968: Meksikon Olympialaiset
Kultaa
Finaalissa kaatui Venäjän Ionas Chepulis


Ammattilaisena:
Raskaansarjan maailmanmestari 22.01 1973 - 30.10 1974, 5.11 1994- 6.4.1997
W 76 (68 ko's) | L 5 | D 0 | Total 81


George Foreman iski itsensä 19-vuotiaana koko maailman tietoisuuteen voittamalla Meksikon Olympialaisissa kultamitalin raskaassa sarjassa.
Foremanin kokemus ennen Olympialaisia oli aika vaatimaton, hän oli kilpaillut vasta kaksi vuotta ja lista näytti lukemia 16 voittoa 4 tappiota. Olympiakulta Foremanin kokemuksella oli uskomaton saavutus, tapahtuipa se minä aikakautena tahansa. Mies on itse kertonut arvostavansa tätä saavutustaan ehkä korkeimmalle koko nyrkkeily urallaan.


Ammattilaiseksi Foreman siirtyi vuonna 1969.

Ensikertaa Foreman pääsi iskemään maailmanmestaruudesta vuonna 1973 voitettuaan kaikki käymänsä 37 ottelua, joista 34 ennen täyttä aikaa.
Mestarina silloin oli "Smoking" Joe Frazier, joka kuuluu myös Olympia kultamitalisteihin vuodelta 1964. Frazier oli myös voittamaton tähän otteluun tultaessa, lista lukemissa 29-0 25KO.

Ottelupaikkana oli National Stadium, Kingston, Jamaica.

Ottelussa juuri 24 – vuotta täyttänyt Foreman murskasi pienemmän Alinkin kukistaneen Frazierin täysin kahden erän aikana. Frazier konttasi ottelun aikana kuudesti ja lopulta ottelu oli keskeytettävä. Foremanin lanteille aseteltiin raskaansarjan maailmanmestarin arvostettu vyö.

Foreman puolusti titteliään kahdesti, tyrmäten toisessa ottelussa vaarallisen Ken Nortonin, KO 2.

Tittelinsä Foreman menetti ikäloppuna pidetylle suuruudelle, tuolloin 32 – vuotiaalle Muhammad Alille 30.10 1974 Zairessa käydyssä ottelussa.
Ottelu tunnettiin nimellä "The Rumble in the Jungle" ja se oli aikansa suurimpia urheilutapahtumia. Se oli myös ensimmäinen Afrikassa järjestetty raskaansarjan titteliottelu ja järjestäjänähän toimi "sähkötukka" Don King. Tapahtuman rahoitti Zairen Presidentti Mobutu Sésé Seko.


25 -vuotias Foreman oli ennen tätä kohtaamista voittanut kaikki 40 otteluaan, joista peräti 37 ennen täyttä aikaa. Hän saapui otteluun suurena ennakkosuosikkina ja häntä jopa pyydettiin käsittelemään ikääntynyttä entistä mestaria hiukan varovaisemmin kuin aikaisempia vastustajiaan, olivathan Foremanin aiemmin pieksämät Frazier ja Norton molemmat miehiä, jotka olivat jo aiemmin onnistuneet kukistamaan Alin, joten sekin antoi uskoa siihen että Foreman tulisi murskaamaan Alin helposti.

Itse ottelussa nähtiin Alin todelliset taidot taktiikan luonnissa. Hän väsytti myöhemmin nimeämänsä taktiikan avulla ("Rope-a-dope") nuoren ja vain tyrmäys mielessään iskeneen Foremanin ottelussa täysin ja tulos oli Foremanille järkytys. Hänet tyrmättiin 8. erässä, eikä tilannetta voinut mitenkään hyväksyä eikä selittää itselleen. Alin nopeus, taktiikka ja iskunkestävyys yllättivät mestarin pahanpäiväisesti. Tappio oli kuitenkin nieltävä ja sen käsitteleminen vei vuosia entiseltä mestarilta.
Ottelusta ja siihen valmistautuvista iskijöistä tehtiin vuonna 1996 loistava dokumentti "When We Were Kings" joka palkittiin arvostetulla parhaan dokumentin Oscarilla.
Vilkaise pätkä ottelusta ja dokumentista. Se kertoo upeasti Alin taktiikan muuutoksesta kovan ensierän jälkeen, varsin hurjia iskuja Ali joutuu ottamaan, mutta taktiikka toimi,suosittelen kyseisen dokumentin katsomista lämpimästi!:
When We Were Kings


“Didn’t they tell you, sucker? Didn’t they tell you I am the fastest heavyweight that ever lived?”"
-Muhammad Ali-

Foreman ei otellut vuonna 1975 yhtään virallista ammattilaisottelua mutta harjoitteli ja esiintyi eri nyrkkeilytapahtumissa. Eräässä niistä Foreman otteli saman päivän aikana viiden eri vastustajan kanssa kukistaen kaikki vastustajansa.(Toronto 1975)

Vuosina 76 -77 Foreman otteli kuudesti kukistaen toistamiseen hyvin valmistautuneen ja hyvin otelleen Joe Frazierin.
Frazier oli edellisestä ottelustaan muuttunut mies, hän saapui kehään kaljupäisenä ja Foremania painavampana, mutta sekään ei riittänyt. Lopputulos TKO5.

Vuonna 1976 jo ennen Frazierin kohtaamista Foreman iski yhteen todella lujasti Ron Lylen kanssa. Ottelu päättyi 5. erässä Foremanin KO voittoon, mutta myös Foreman sai nuuhkia kanveesin tuoksua kahdesti neljännen erän aika, Lylen kontatessa kertaalleen myös neljännessä ja kerran viidennessä. Ottelu valittiin Ali kohtaamisen tavoin Ring Magazinen vuoden otteluksi.

Vuonna 1977 Foreman kohtasi Alille aiemmin hävinneen Jimmy Youngin, häviten ottelun pienemmälle ja hyvin liikkuvalle vastustajalle pistein, käyden kanveesilla ottelun viimeisessä, kahdennessatoista erässä. Myös tämä matsi sai arvostusta osakseen ja palkittiin jälleen Ring Magazinessa tittelillä "Fight of the Year 1977"

Tappio Jimmy Youngille oli kuitenkin liikaa Foremanille, ottelun jälkeen pukuhuoneessa Foreman koki itsensä varsin huonovointiseksi saaden oudon olotilan jatkeeksi jonkinlaisen "uskonnollisen herätyksen" ja vetäytyi ammattinyrkkeilystä pian ottelun jälkeen.

Foreman aloitti uuden elämän ilman nyrkkeilyä. Hän toimi saarnamiehenä ja perusti nimeään kantavan nuorten ja heikko-osaisten säätiön.

Foreman malttoi pysyä sivussa nyrkkeilystä aika tarkalleen 10 -vuotta, mutta säätiön rahahuolet saivat Foremanin palaamaan kehään vuonna 1987.

Foreman aloitti "toisen" uransa 38 -vuotiaana.
Osa syynä paluuseen oli myös se että Foreman kuuli usein syytöksiä siitä että hän käytti raamattua kainalosauvanaan eikä uskaltanut enää nousta kehään. Foreman osoitti väitteiden kuitenkin olevan naurettavia ja palasi kehään maltillisesti, valiten vastustajat erittäin tarkasti. Ensi ottelussaan Foreman kohtasi Steve Zouski nimisen miehen ja saapui otteluun varsin paksussa kunnossa. Foreman heilautti puntarin yli 120 -kilon rajan vaikka hän olikin laihduttanut paluutaan varten jo noin 30 kiloa, eli töitä oli tehty ja yritystä oli ilmassa suuresta massasta huolimatta.
Seuraaviin otteluihinsa Foreman saapui reilusti hoikistuneena, kohdatessaan vuonna 1988 raskaan keskisarjan ja alemman raskaansarjan entisen mestarin Dwight Muhammad Qawin Foreman painoi enää reilut 106 kiloa. Foreman selvisi pienestä mutta pippurisesta vastustajastaan voittajana ja paluu jatkui, viimeistään nyt ihmisetkin tajusivat että Foreman on tosissaan paluunsa kanssa ja janoaa vielä kerran urallaan raskaansarjan mestaruutta.

Jatkossa varsin painava rakenteinen Foreman valitsi tielleen jo kovempia vastustajia ja kukistaen mm.Bert Cooperin ja Gerry Cooneyn.
Foremanin unelma toisesta maailmanmestaruudesta tuli mahdolliseksi vuonna 1990, kun hän pääsi otteluun alemmista sarjoista noussutta nopeaa ja voittamatonta Evander Holyfieldia vastaan. Foremanin "toisen uran" lista oli tuolloin lukemissa 24-0 (23ko) Holyfieldin 25-0 vastaan.
Holyfield oli edellisessä otellussaan voittanut itselleen raskaansarjan maailmanmestaruuden James "Buster" Douglasilta, eikä Foreminille annettu juurikaan toivoa nopeaa ja kovaa iskevää mestaria vastaan.

Tuleva Foremanin kohtaaminen oli Evanderin 8. ottelu raskaassa sarjassa ja hän oli esiintynyt edellisessä otteluissaan murskaavan ylivoimaisena voittaen kaikki raskaansarjan ottelunsa ennen täyttä aikaa.
Foreman kesti kaikesta huolimatta Holyfieldin kyydissä täydet 12 erää. Ottelussa oli panoksena WBC- WBA- ja IBF-liittojen tittelit.
Ottelun 7. erä sai tunnustusta osakseen ja se valittiin Ring lehden vuoden eräksi.

Foreman oli koko ottelun hankaluuksissa nopean vastustajansa kanssa ja välillä selvästikin satuttu itseään, mutta taisteli ja horjutti nuorta Holyfieldiä ainakin kertaalleen ottelun aikana, painostaen aktiivisesti kovista vastaiskuista välittämättä. Pisteet ottelussa menivät Holyfieldille 116-111 | 117-110 | 115-112, mutta Foreman osoitti, että hän kykenee ottelemaan nykyistenkin huippujen kanssa vielä yli 40 -vuotiaana.

Vuonna 1993 Foreman pääsi iskemään vapaana olevasta WBO- liiton tittelistä valkoisena raskaansarjan toivona pidettyä Tommy Morrisonia vastaan, mutta Foremanin nopeus ei riittänyt tässäkään ottelussa. Tuloksena jälleen tappio pisteillä tärkeässä paikassa.
Foreman osui hyvin ja kovaa etukäden suorallaan kuten kaikissa käymissään otteluissa, mutta todellisista voimalyönneistä oli jo pahin terä pois. Iskuissa oli painoa mutta yllättävyys ja terävyys puuttui, eikä edes aiemmin niin tuhoisat Foremanin Spcial "Upparit" toimineet kuten oli totuttu näkemään.
Ikä alkoi selvästi tehdä tehtäväänsä, mutta Foreman ei antanut periksi unelmalleen nousta vielä kerran maailman huipulle.

Seuraavassa ottelussaan Foreman pääsi jälleen titteliotteluun.

Oli vuosi 1994 ja vuorossa oli alemmista sarjoista kuninkuus luokkaan noussut vasenkätinen Michael Moorer, joka voitti tittelinsä aktiivisesti sitä puolustaneelta Evander Holyfieldiltä. Holyfield kaatui pistein Moorerin käsittelyssä, eikä jo 45 -vuotiasta Foremania pidetty suurenakaan uhkana voittamattomalle Moorerille.

Foremanin valmentajana toimi tuolloin monet mestrarit valmentanut Angelo Dundee ja ehkä sekin osaltaan auttoi ihmeen saavuttamisessa, sillä reilusti tappiolla ollut Foreman tyrmäsi pienemmän mestarin Las Vegasin yössä ottelun 10. erässä kahdella peräkkäisellä vasen- oikea yhdistelmällä.
Moorer putosi kanveesille eikä kyennyt jatkamaan kamppailua.
Foreman polvistui nurkkaukseen ja nosti katseensa kohti taivasta ikään kuin kiittäen jumalaansa johon hän hartaasti uskoi.
Foremanista tuli tuolloin kautta aikojen vanhin raskaansarjan mestari 45 -vuotiaana, 20 -vuotta myöhemmin kuin hän hävisi tittelinsä Muhammad Alille.
Foreman toteutti unelmansa mestaruudesta uskoen itseensä ja pitäen kiinni tinkimättömästi tavoitteistaan.

Jatkossa Foreman puolusti titteliään paraikaa paluuta tekevää Saksan Axel Schulzia vastaan, kovan ottelun jälkeen Foremanin käsi nostettiin voiton merkiksi ylös, itse en pitänyt tuomiota ehkä aivan oikeana, mutta Las Vegasin tuomarit kuitenkin näkivät Foremanin voittajana, niukasti mutta kuitenkin.

Pian tämän jälkeen Foreman menetti IBF -liiton tittelinsä kieltäytyessään uusinnasta Axel Schulzia vastaan. Ottelu olisi käyty saksan maaperällä, jonne George ei suostunut tässä tilanteessa lähtemään.
Toisaalta sillä ei ollut Foremanille enää suurtakaan merkitystä, hän oli jo osoittanut olevansa poikkeuksellisen kova tekijä, eikä hänellä ollut enää todistettavaa, suurin nälkä ja kunnianhimo oli nyt tyydytetty.

Foreman iski vielä kolmasti ennen lopullista vetäytymistään.
Ensin hän voitti vuonna 1996 Tokiossa käydyssä ottelussa aiemmin voittamattoman Crawford Grimsleyn selvästi pistein.
5 kuukautta myöhemmin kävi samoin valkoisen New Yorkin lupauksen, myös voittamattomana kehään astuneen Lou Savaresen kanssa. Ottelu oli kova ja tiukka, mutta Foremanin yritteliäisyys palkittiin ja voitto kirjattiin jälleen recordin jatkeeksi.

Viimeisessä ottelussaan 11/1997 Foreman kohtasi vain kerran urallaan hävinneen ja erittäin vaarallisena pidetyn Shannon Briggsin.
Ottelu käytiin Taj Majal Hotel & Casinolla, Atlantic Cityssa, eikä oikeasta voittajasta pitänyt olla epäselvää ottelun päätyttyä.
Foreman otteli hienosti pakoon juossutta Briggsiä vastaan ja osui tätä jatkuvasti molemmin käsin, saaden itsekin osansa iskuista. Itse näin Foremanin selvänä voittajana, eikä Foreman voinut itsekkään ottelun jälkeen muuta kuin esittää leveän hymyn aurinkolasit silmillään. Tuomion kuultuaan hän totesi täysin oikeutetusti, ettei mestaruuksia karkuun juoksemalla voiteta ja oli siinä oikeassa.

Ottelun tuomio sai suurta julkisuutta mutta se pysyi muuttumattomana. Briggs palkittiin voiton kunniaksi WBC -liiton titteliottelulla Lennox Lewisia vastaan ja tuloksenhan kaikki muistaa, Briggsin olematon suojaus testattiin, eikä sitä ollut olemassa.
seuraus: kolme lattiassa käyntiä ja totaalinen tyrmäys erä 5, hyvästä ja rohkeasta alusta huolimatta.

Pian Biggss tappion jälkeen ikääntynyt Foreman ilmoitti vetäytyvänsä ammattinyrkkeilystä.

Vuonna 1999 paluu oli kuitenkin jälleen lähellä kun toinen ikääntynyt mestari kärtti ottelua, nimittäin Larry Holmes.
Ottelu oli ilmeisesti jo sovittukin iskettäväksi, mutta ehkä kaikkien onneksi se ei kuitenkaan koskaan toteutunut.

Vielä vuosina 2004-2005 Foreman uhkaili paluulla hyvinkin vakavissaan, jos vain saisi painonsa otteluiden edellyttämälle tasolle, mutta Foremanin vaimo oli kovempi luu kuin entinen mestari ja haaveet kehään paluusta haudattiin lopullisesti kotona käytyjen keskustelujen seurauksena.


Foremanin ura jäi lukemiin:
W 76 (68 ko's) | L 5 | D 0 | Total 81

Ns. Ensimmäinen ura 1969-1977:
W 45 (43 ko's) | L 2 | D 0 | Total 46

Ns. Toinen ura 1987-1997
W 31 (25 ko's) | L 3 | D 0 | Total 35

Foremanin valmentajat koko uraa silmällä pitäen:
Dick Sadler, Gil Clancy, Charley Shipes ja Angelo Dundee, loppu-uralla mukana joissain tehtävissä oli myös legendaarinen Archie Moore.

Useimmissa Foremania koskevissa artikkeleissa Foreman kuvaillaan kömpelönä ja robottimaisena voimamiehenä jolla ei ollut juurikaan muita avuja kuin kova isku.
Itse olen hiukan eri linjoilla, taitoakin toki löytyi eikä aivan pelkällä voimalla murjomalla Foremanin saavutuksiin päästä.
Itse pidän esimerkiksi Foremanin etukäden suoraa erittäin hienona iskuna, etenkin jatko uralla se yllätti tehollaan ja tarkkuudellaan jopa maailman huipputasolla iskeneet nuoret miehet. Se ei ollut ehkä salaman nopea, mutta lähti ilman minkäänlaista "merkkiä" ja osui tarkasti maaliinsa uskomattoman usein. Myös Foremanin taito lähiottelussa ei ole saanut ehkä ansaittua huomiotaan, sillä se ei ollut pelkkää voimalla murjomista niin kuin se usein kuvataan. Foreman liikkui lähellä hienosti molemmille sivuille, nosteli käsien välistä erittäin vaikuttavia/nukuttavia uppareitaan ja tarkkaili vastustajan eleitä todella hienosti. Foreman pääsi myös haluamaansa lähiotteluun liki aina kuin halusi, hän osasi useimmiten, varsinkin nuorena leikata vastustajalta tilan pois tehokkaasti, harkiten, ikäänkuin odottaen hetkeä milloin ottelu olisi valmis lopetettavaksi.
Myös hänen luonteensa oli kuin tehty nyrkkeilyyn, kova, periksi antamaton ja peloton varustettuna sopivalla määrällä röyhkeyttä, joka näkyi usein hänen kehä työskentelyssään, Foreman ei kunnioittanut vastustajiaan liikaa vaan teki työnsä aina niin hyvin kuin se oli mahdollista.
Tulos Foremanin urasta jää nyrkkeilyn historian kirjoihin yhtenä muiden suuruuksien joukossa, hän on paikkansa ehdottomasti ansainnut.


Nyrkkeilyn jälkeen Foreman on kunnostautunut bisnesmiehenä. Hänen nimeään kantavia grillejä ja kokkikirjoja on myyty pelkästään Usa:ssa miljoonia kappaleita. Grilli tuli aluksi tunnetuksi mainoslauseesta: "knock out the fat" ja upean alun jälkeen ei loppua ole ollut näkyvissä.
Nykyisin Foreman taidetaan tuntea paremmin Grillin mainosmiehenä kuin nyrkkeilijänä. Foremanilla tuskin on mitään sitä vastaan, sillä grillien ansiosta hänellä ei ole tiedossa ainakaan taloudellisia huolia lähitulevaisuudessa. Mies on uurastuksellaan grillien parissa ansainnut reilusti yli 200 milj.$, eli liki kolminkertaisen määrän verrattuna ammattinyrkkeilyn tuomiin ansioihin.

Tutustu myös "Big Georgen" kotisivuihin:

Big George Foreman



ARTIKKELIT
Ammattinyrkkeily.net