Julkaistu
27.06.2006
Täydellistä nyrkkeilijää tuskin on koskaan ollut olemassa, mutta Sugar Ray Leonard loistonsa päivinä oli lähempänä sitä kuin moni kehätyöläinen historian saatossa. Nopeudeltaan, reaktioiltaan ja liikkuvuudeltaan hän kuuluu kaikkien aikojen loistavimpiin. Leonard oli tekniikaltaan yhtä aikaa sekä hyvin puhdas että myös omaperäinen ja luova: hän osasi taiturimaiset iskusarjat ja väistöt paremmin kuin kukaan, mutta yllätti usein vastustajansa odottamattomilla liikkeillä. Ehkä kaikkein tärkeimpänä ominaisuutena Leonardilla oli kuitenkin luonnonlahjana saatu ilmiömäinen taistelijan sielu. Vaikka elämä ei ollut koulinut häntä yhtä kurjilla olosuhteilla kuin useita suuria mestareita, hänen loputon periksiantamattomuutensa ja psykologinen vahvuutensa siivittivät hänet voittoon silloinkin, kun fyysiset kyvyt loppuivat kesken.

Ray Charles Leonard syntyi 17.5.1956 Pohjois-Carolinan Wilmingtonissa kohtalaisen vaatimattomissa oloissa eläneeseen seitsenlapsiseen perheeseen. Hän aloitti nyrkkeilyharrastuksen 14-vuotiaana, kun perhe oli muuttanut Washingtonin lähistölle Palmer Parkiin. Hyvin nopeasti hän alkoi myös osoittaa lajiin poikkeuksellista lahjakkuutta. Ennen kaikkea hänen hämmästyttävä nopeutensa huomattiin pian, ja varhaisessa vaiheessa Leonardista alettiin odottaa tulevaisuuden tähteä. Ensimmäisiä lupauksia vasta 17-vuotiaaksi ehtinyt Leonard lunasti jo 1974 voittaessaan Yhdysvaltain amatöörimestaruuden 63,5 kilon sarjassa. Saman tittelin hän saavutti myös seuraavana vuonna ja kävi edustamassa maataan myös maaottelussa Neuvostoliittoa vastaan. Olympiakisojen aattovuonna 1975 Leonard valloitti vielä Pan-Amerikan turnauksen ja oli itsestään selvä tähtilipun edustaja Montrealin kisoissa 1976.

Olympialaisissa Leonard nyrkkeili itsensä koko amerikkalaisyleisön sydämiin. Kolmentoista päivän aikana hän kukisti näyttävästi kaikki viisi vastustajaansa ja eteni vastustamattomasti kultamitalistiksi. Hänen esityksiään olympiakehissä verrattiin tuoreeltaan niissä aiemmin loistaneisiin Floyd Pattersoniin, Cassius Clayhyn ja Nino Benevenutiin, joista kaikista tuli myöhemmin ammattilaistähtiä. Yhdysvaltain joukkueen toinen suuri nimi oli sarjaa alempana otellut Howard Davis jr., joka oli syrjäyttänyt karsinnoissa maan yhden kirkkaimmista amatööritähdistä Aaron Pryorin.

Maan tavan mukaisesti Yhdysvaltain olympiaedustajia alettiin välittömästi kisojen jälkeen värvätä ammattilaisiksi. Meren takana amatööriura on yleensä ainoastaan nuorten nyrkkeilijöiden oppikoulu ammattilaisuutta varten, eikä menestystä olympiakehissä yleensä nähdä arvona itsessään. Niinpä nyrkkeilyn ystäville olikin järkytys, kun voittohaastatteluissaan Leonard totesi, että hän halusi lähteä jatkamaan yliopisto-opiskelujaan eikä ura ammattilaisena kiinnostanut häntä.

Leonard herätti huomiota nyrkkeilijöiden joukossa taitojensa lisäksi älykkyydellään ja rauhallisella esiintymisellään, mutta päätöksissä pysyminen ei koskaan ollut hänen vahvimpia puoliaan, mikä uran loppuvaiheissa kävi hänelle myös kohtalokkaaksi. Niinpä kun Leonardille tarjottiin kaikkien aikojen rahakkainta amatöörille tehtyä ammattilaissopimusta, jossa hänelle luvattiin 40 000 dollaria uran ensimmäisestä ottelusta, Leonard riisui paitansa. Valmentajaksi hän sai Muhammad Alin kasvattajana tunnetuksi tulleen Angelo Dundeen, joten siltäkin osin lähtökohdat olivat erinomaiset.

Myös Leonardin ammattilaisuran aloitus oli poikkeuksellinen. Hänen kuusieräinen välisarjan kamppailunsa Baltimoressa oli suoraan illan pääottelu, se televisioitiin koko mantereelle ja maksaneita katsojia hallissa oli viisinumeroinen määrä. Luis Vega sai kunnian olla suuren nyrkkeilijän uran ensimmäinen vastus, ja hän hoiti tehtävänsä tyylikkäästi kestämällä täydet erät.

Ensimmäisissä otteluissaan Leonard haki vielä tuntumaa uusiin ympyröihin, mutta pian hänen vastustajansa alkoivat kaatua hänen salamoivien iskusarjojensa edessä, vaikka näiden taso nousikin johdonmukaisesti. Katsomot olivat alituisesti täysiä, ja pian Leonardin ottelut alkoivat olla lajin suurimpia mediatapahtumia, kun Muhammad Alin ura alkoi samaan aikaan hiipua. Uran kahden ensimmäisen vuoden aikana Sugar nujersi 17 vastustajaa ja alkoi olla jo sarjansa huipun tuntumassa.

Useiden muidenkin sarjojen tavoin myös välisarjan MM-titteli oli hajonnut kahteen osaan 1970-luvun loppupuolella. Liitoista WBA piti mestarinaan kivikovaa meksikolaista Jose ”Pipino” Cuevasia, graniittileukaista tyrmääjää, jonka vasen koukku kaatoi miehiä solkenaan. WBC-liiton mestarina oli vielä häntäkin kovempi mies, puertoricolainen Wilfred Benitez. Benitez oli yksi nyrkkeilyn historian suurimpia luonnonlahjakkuuksia, loistava taitonyrkkeilijä, joka oli noussut kevyen välisarjan mestariksi vain 17-vuotiaana ja vallannut välisarjan vyön tammikuussa 1979. Saman vuoden marraskuun viimeisenä päivänä Benitez suostui kohtaamaan Leonardin Las Vegasin Caesars Palacessa.

Benitez kuittasi ottelusta Leonardia vastaan uransa suurimman, 200 000 dollarin palkkion. Nokkimisjärjestys oli kuitenkin selvä, sillä tähtihaastajalle maksettiin peräti 1,1 miljoonaa. Kehässä ero miesten välillä ei ollut yhtä suuri. Leonard hallitsi kyllä kamppailua niukasti alusta asti, mutta Benitez pysyi hyvin mukana ja piti ottelun tasaisena, sillä nopeudeltaan ja tekniikaltaan hän oli lähes Leonardin vertainen. 15-eräisen taiston viimeisessä erässä Leonard osoitti kuitenkin olevansa mestaruuden arvoinen myös hengeltään: hän kävi vielä kovaan hyökkäykseen, löi Benitezin kanveesiin ja voitti keskeytyksellä vain kuusi sekuntia ennen erän päätöstä.

Mestaruuden voittamisen jälkeen Leonard oli luonnollisesti entistäkin kuumempi nimi paitsi nyrkkeilypiireissä myös kaikkien urheilun seuraajien keskuudessa, ja hänen esiintymisiään odotettiin innokkaasti. Alkuvuodesta 1980 hän pistäytyi kehässä ensimmäisen kerran kukistamalla nimekkään joskin ikääntyneen brittinyrkkeilijä Dave ”Boy” Greenin kevyesti neljännessä erässä.

Kesäkuussa 1980 koitti kuitenkin seuraava todella kova haaste, kun Leonardille voittoisalla Montrealin olympiastadionilla häntä vastaan asettui panamalainen kivinyrkki Roberto Duran. Palavasilmäinen, piinkova ja raivopään lailla hyökännyt Duran oli hallinnut kevytsarjan mestaruutta vuosikaudet kovalla kädellä, ja monien asiantuntijoiden mielestä hän oli noina vuosina yksi kaikkien aikojen vaarallisimmista hyökkäysnyrkkeilijöistä. Nyt hän oli loikannut suurempien palkkioiden toivossa suoraan välisarjaan ja tavoitteli Leonardin päänahkaa.

Itse kamppailusta tuli raju ja tasainen. Ennakko-odotuksista poiketen Leonard antautui ottelemaan haastajansa ehdoilla, löi jalkansa maahan ja antoi iskun iskusta Duranin kanssa. Pienempikokoinen Duran osoittautui hieman mestaria vahvemmaksi, eikö Leonard saanut hänen vimmattua hyökkäystään aisoihin. Leonard olisi luultavasti voinut helpottaa nyrkkeilemistään liikkumalla enemmän, mutta hän oli päättänyt voittaa panamalaisen tämän omilla aseilla. Se ei kuitenkaan aivan onnistunut, sillä viidentoista tasokkaan erän päätteeksi Duran vei voiton kaikkien tuomareiden papereissa yhdellä tai kahdella pisteellä. Näin Leonardin ensimmäinen mestaruuskausi kesti vain puoli vuotta. Samalla hän kärsi uransa ensimmäisen tappion 26 voiton jälkeen.

Uusintaottelu nyrkkisankareiden kesken oli välttämättömyys, ja sen järjesti promoottoripersoona Don King, joka oli hoitanut miesten ensimmäisen kohtaamisen pahimman kilpailijansa Bob Arumin kanssa yhteistyössä. Kamppailua jatkettiin siitä mihin Montrealissa oli jääty vain viisi kuukautta myöhemmin marraskuussa, sillä kertaa New Orleansin jättimäisessä Superdome-hallissa, jossa aiemmin oli käyty vain raskaansarjan otteluita.

Uusintaottelussa vedonlyönnit olivat tasaiset ja katsojat kehän äärellä odottivat jälleen näkevänsä klassikko-ottelun. Nyrkkeilyllisessä mielessä sellaista ei koettu, mutta muuten tapahtumasta tuli yksi lajin historian muistetuimmista. Tällä kertaa Leonard aloitti varovammin. Hän liikkui paljon ja piti aloitteet niukasti itsellään, joskin ottelun alkupuolisko edettiin varsin tasaisesti. Kahdeksannessa erässä nähtiin kuitenkin kummia, kun yhtäkkiä Duran käänsi Leonardille selkänsä, käveli kohti kulmaustaan ja mutisi ”No mas – ei enää” luovuttaen ottelun. Kehätuomari yritti vielä houkutella Durania nyrkkeilemään, mutta tämä ei ollut halukas ja Leonard julistettiin voittajaksi. Duranin luovutus hämmästytti kaikkia, olihan panamalainen aiemmin tunnettu todellisena taistelijana eikä ulospäin ollut havaittavissa mitään syytä antautumiselle. Duran selitti myöhemmin kärsineensä vatsakrampeista, mutta perustelut olivat huteria ja välillä hänen palkkiotaankin oltiin perimässä takaisin. Myöhemmin Durankin eteni vielä moninkertaiseksi maailmanmestariksi, mutta Leonard oli joka tapauksessa jälleen kohonnut välisarjan hallitsijaksi.

Leonard alkoi tähyillä jo siirtymistä keskisarjaan, mutta sitä ennen hänen oli kohdattava vielä haaste, joka vaikutti Duraniakin vaarallisemmalta. Tuon haasteen tarjosi Detroitista kotoisin ollut voittamaton Thomas ”Hit Man” Hearns, joka omalla tahollaan teki myös nousua lajin legendojen joukkoon. Huippuvalmentaja Emmanuel Stewartin suojatti jyräsi WBA-mestariksi lakaisemalla Pipino Cuevasin tieltään kahdessa erässä ja vaati äänekkäästi pääsyä Leonardin kimppuun. Leonard oli valmis kohtaamaan haasteen, mutta promoottorit halusivat lisätä kamppailun jännitystä pitkittämällä sen toteuttamista. Niinpä 1981 Leonard kävi ensin kukistamassa Larry Bondisn ja vieraili myös kevyessä keskisarjassa lyömässä Tanskassa asuneen ugandalaisen Ayub Kalulen tasaisen taistelun jälkeen yhdeksännessä erässä. Samalla hän voitti myös toisen sarjan WBA-tittelin, josta Leonard kuitenkin luopui saman tien. Samana iltana Hearns lämmitteli tahollaan tyrmäämällä Pablo Baezin, ja niin kaikki oli valmiina suurta tilaisuutta varten.

Thomas Hearns oli todellakin pelottava vastustaja kenelle tahansa. Nopeudessa ja liikkuvuudessa hän hävisi hieman Leonardille, mutta sitä korvaamassa hänellä oli Leonardia suurempi ulottuvuus. Myös teknisesti hän oli melkein Leonardin veroinen, mutta ennen kaikkea Hearns kuului nyrkkeilyn historian vaarallisimpiin tyrmääjiin, mistä kieli myös hänen ottelulistansa: 32 voittoa, 30 tyrmäystä, ei tappiota. Kun nämä kaksi tulevaa legendaa viimein kohtasivat toisensa 16.9.1981, nyrkkeilyn historiaa kirjoitettiin uusiksi. Cesars Palacen ulkoilma-areenalla käydyn kamppailun ennakkovalmisteluja verrattiin jopa Muhammad Ali – Joe Frazier -otteluun ja kamppailun tv-oikeudet maksoivat jopa 200 miljoonaa. Myöhempinä vuosina useita välisarjan tienoon suurotteluita on verrattu tähän spektaakkeliin.

Ikimuistoinen koitos nähtiin myös kehässä. Leonard lähti kamppailun alussa liikkumaan Hearnsin alta pois, kun taas Detroitin tyrmääjä keihästi häntä jabillaan ja haki paikkoja oikealleen. Leonard ei kyennyt löytämään lääkkeitä Hearnsia vastaan, ja niin tämä hallitsi kamppailua viisi ensimmäistä erää. Kuudennessa Leonard kuitenkin onnistui horjuttamaan Hearnsia pahemman kerran osumallaan ja ahdisteli tätä tiukasti myös seuraavassa erässä. Tämän jälkeen kehässä nähtiin mielenkiintoinen roolien vaihdos: Leonardista tuli härkä ja pelätystä Hearsnista häntä pakeneva matadori. Hearns osoitti hallitsevansa myös pistenyrkkeilyn hienoudet ja kasvatti johtoaan päästämättä Leonardia osumaan kunnolla. Leonardin silmä turposi pahoin umpeen ja pistevoitto alkoi jo lipua hänen tavoittamattomiinsa, kunnes kolmannessatoista erässä hänen raju yrityksensä viimein tuotti tulosta ja hän iski Hearnsin kanveesiin erän lopuksi. Seuraavassa erässä Leonard ahdisti Hearnsin köysiin ja takoi tätä iskuillaan, kunnes kehätuomari Dave Pearl astui ottelijoiden väliin julistaen Leonardin voittajaksi ja sarjan kiistattomaksi maailmanmestariksi. Paikka nyrkkeilyn suurten joukossa oli nyt myös lopullisesti hänen.

Leonard ehti jatkaa uraansa vielä alkuvuodesta 1982 tyrmäämällä Bruce Finichin, kunnes hänelle ilmestyi uusi huoli. Rajun Hearns-ottelun seurauksena hänen vasemman silmänsä verkkokalvo oli hieman irronnut ja Leonard joutui leikkaukseen, joka pakotti hänet sairaslomalle. Saman vuoden marraskuussa Leonard ilmoitti lopettavansa nyrkkeilyn ja luopuvansa samalla suunnitelmasta otella keskisarjan mestaruudesta Marvin Hagleria vastaan.

Leonardin eläke jäi lopulta lyhytaikaiseksi. Tv-kommentaattorinakin esiintynyt Sugar Ray kiisti pitkään nyrkkeilymaailmassa luonnollisesti liikkuneet huhut comebackistaan, kunnes loppuvuodesta 1983 hän lopulta ilmoitti palaavansa kehään. Leonard mainosti paluutaan The Best Is Back -plakaatilla ja nosti paluuottelustaan Kevin Howardia vastaan miljoonapalkkion. Kehän sisällä mestari ei kuitenkaan ollut entisensä. Hän tosin voitti kamppailun yhdeksännessä erässä, mutta joutui kuuntelemaan luvunlaskua ensimmäistä kertaa urallaan. Ottelun jälkeen Leonard ilmoitti, ettei enää halunnut nyrkkeillä ja ilmoitti lopettavansa.

Leonardin urotyöt eivät kuitenkaan olleet vieläkään ohi. Tuskin moniakaan enää jaksoi yllättää, kun keväällä 1986 hän palasi jälleen harjoittelemaan ja ilmoitti haluavansa sittenkin kohdata edelleen keskisarjan kruunua kannatelleen Marvin Haglerin. Hagler oli käännyttänyt takaisin Leonardin vastustajista sekä Duranin että Hearnsin ja jahtasi keskisarjan ennätystä voitettujen mestaruusotteluiden määrässä. Kamppailu näiden kahden suuren välillä toteutui vuonna 1987, ja se jäi myös monessa mielessä nyrkkeilyn historiaan. Ennakkoon harva uskoi suhteessa 3–1 altavastaajana olleen Leonardin pystyvän tasapäiseen kamppailuun väkivahvan mestarin kanssa, kaikkein vähiten itse Hagler, joka lupasi iskeä Leonardin kauniit kasvot sisään. Kehässä nähtiin jälleen odotukset ylittänyt ja tasoltaan erinomainen kamppailu. Leonard liikkui jälleen kuin parhaina päivinään ja voitti alkuerät, kun Haglerilla oli vaikeuksia päästä mukaan hänen rytmiinsä. Vähä vähältä Hagler alkoi löytää oman etäisyytensä ja pehmentää Leonardia rajuilla koukuillaan, mutta Leonard vastasi sisukkaasti, härnäsi Hagleria saaden tämän lyömään paljon ohi ja varasti älykkäästi eriä itselleen viime hetkien spurteilla. Ottelun pistetuomiosta tuli yksi nyrkkeilyhistorian puhutuimmista, sillä se jakoi mielipiteet erittäin tasaisesti kaikkien fanien ja asiantuntijoiden keskuudessa. Missään tapauksessa kyse ei ollut historian huonoimpiin kuuluneesta tuomiosta, sillä usein käy niin, että kehän laidalla ollaan yksimielisesti ottelun hävinneen nyrkkeilijän puolella. Tässä kamppailussa mielipiteet jakautuivat kuitenkin täysin tasan. Pistetuomareiden äänin 2–1 voiton ja keskisarjan mestaruuden vei kuitenkin Leonard. The Ring -lehti nimesi kamppailun vuoden parhaaksi otteluksi ja Leonardin voiton vuoden yllätykseksi.

Hieman myöhemmin Leonard ilmoitti julkisuudessa, että hän oli nyt saavuttanut tavoitteensa, eikä aikoisi jatkaa enää uraansa. Tällä kertaa päätös kesti reilun vuoden verran. Marraskuussa 1988 Leonard ilmaantui jälleen kehään, tällä kertaa tähtäimessään yhtä aikaa sekä uusi, ylemmän keskisarjan WBC:n MM-titteli että saman liiton raskaan keskisarjan mestaruus. Jälkimmäistä vyötä piti hallussaan kanadalainen ”Golden Boy” Donny Lalonde. Lalonde oli teknisesti melkoisen vaatimaton ja liikkeissään kömpelö, mutta hän oli Leonardia selvästi suurempi ja lisäksi Lalondella oli aseenaan kova oikea suora, joka oli tuottanut hänelle 26 tyrmäysvoittoa 31 voitetussa ottelussa. Ottelun punnitustilaisuudessa nähtiin erikoinen tapahtuma, kun Leonard nousi vaakaan koko pukeissa. Myöhemmin Leonard kertoi, että hän oli sullonut pukunsa taskut täyteen kolikoita, koska oli huolissaan siitä, että muuten komissio ei hyväksyisi liian eripainoisten miesten kohtaamista. Lalonde ei kuitenkaan ollut Leonardin painosta huolissaan ”En kohtaakaan vanhaa välisarjalaista vaan vanhan ja lihavan välisarjalaisen”, hän irvisteli mikrofoniin.

Kamppailussa nähtiin myös dramatiikkaa. Alkuerissä Lalonde hyökkäsi paljon ja yritti päästä käyttämään voimiaan pienempää miestä vastaan. Leonard ei saanut mestaria liikkeellään kuriin, vaan hävisi neljä ensimmäistä erää ja otti lukuakin. Leonard ei kuitenkaan antanut periksi, vaan alkoi iskeä Lalonden kimppuun rohkeasti terävillä hyökkäyksillä ja tuli seuraavien neljän erän aikana lähes tasoihin. Yhdeksännessä erässä vaihdettiin iskuja rajusti puolin ja toisin, kunnes Leonardin onnistui tyrmätä Lalonde rajulla iskusarjalla. Näin hän oli jälleen uuden painoluokan, ylemmän keskisarjan mestari.

Vuonna 1989 Leonard puolusti vyötään kohtaamalla kaksi vanhaa katkeraa kiistakumppaniaan. Ensin hän iski yhteen Thomas Hearnsin kanssa 12-eräisessä suurottelun uusinnassa. Kehätapahtumiltaan edellistäkin rajummassa koitoksessa Hearns löi Leonardin kahdesti lattiaan ja hallitsi kamppailua. Ennen viimeistä erää Leonard tuntui olevan pisteissä selvästi jäljessä, ja hän vaikutti tarvitsevan tyrmäyksen kääntääkseen kamppailun. Viimeisessä erässä hän oli hiuskarvan varassa myös tehdä sen, sillä jälleen pakon edessä ihmeellistä voimaa löytänyt Sugar horjutti Hearnsia pahoin ja vain kello säästi Hit Manin löylytykseltä. Viimeisen erän rutistus riitti tuomaan Leonardille ratkaisemattoman. Saman vuoden joulukuussa Leonard mitteli osaamistaan kolmannen kerran Roberto Duranin kanssa. Duran oli kuitenkin selvästi hidastunut entisestään, ja Leonard otti vaille dramatiikkaa jääneessä kamppailussa selvän pistevoiton.

Näiden kamppailujen jälkeen Leonardin mielenkiinto suuntautui taas muualle, ja edessä oli jälleen yksi lopettamis”päätös”. Hän oli jatkuvasti toiminut HBO-kanavan kommentaattorina ja tienannut erilaisilla liiketoimillaan sadoissa miljoonissa dollareissa laskettavan omaisuuden. Leonard kokeili myös kehäkuuluttajan töitä raskaansarjan MM-ottelussa Evander Holyfieldin ja Buster Douglasin välillä, ja hänen nimensä tunnettiin hyvin kaikkialla urheilun piirissä.

Vuonna 1991 mestaruuksistaan luopunut Leonard ilmoitti jälleen palaavansa tavoitteenaan jälleen uusi vyö. Hän oli tauon aikana pudottanut painonsa kevyeen keskisarjaan, jossa hän valmistautui kohtaamaan sarjan kohutun uuden mestarin Terry Norrisin. Norrisin heikkoudet suojauksessa ja iskunkestävyydessä estivät lopulta hänen nousunsa todella suurten mestareiden joukkoon, mutta nopeudeltaan, iskuvoimaltaan ja koukkusarjoiltaan hän oli aivan suurten luokassa. Leonardista oli puolestaan jäljellä vain nimi ja vanha taistelutahto, mutta kerran niin loistavat taidot olivat jo jääneet matkan varrelle. Yleisö seurasi haikeana, kun Norris löi Leonardin kahdesti kanveesille ja antoi legendalle armottoman selkäsaunan. Pahalla sisullaan Leonard selvisi kaksitoista erää täyteen, mutta kärsi pistetappion, joka oli hänelle vasta uran toinen.

Murskatappion jälkeen Leonardin nyrkkeilyura oli vaihteeksi ”lopullisesti” ohi, mutta veri veti sankarin vielä yhteen yritykseen. Kun vanha nyrkkeilijä on jo menettänyt kaiken muun, yhä edelleen hänellä säilyy petollinen itseluottamus, usko siihen, että kehässä kaikki on kuin ennenkin. 40-vuotiaaksi ehtinyt Leonard ilmoitti loppuvuodesta 1996, että hän palaisi vielä kerran nuorattuun neliöön seuraavan vuoden maaliskuussa. Hän muisteli kymmenen vuotta aiemmin käymäänsä ottelua Hagleria vastaan ja uskoi pystyvänsä vielä kerran yllättämään maailman. Vastaan ex-mestarille asettui yksi kehien värikkäimmistä esiintyjistä, entinen monen painoluokan mestari ja taitava veteraani Hector ”Macho” Camacho. Camacho ei ollut erityisen kovaiskuinen, ja monet asiantuntijatkin uskoivat Leonardin kykenevän vielä kukistamaan tämän. Kehässä sarjansa maailman kymmenen kärkeen kuulunut Camacho kuitenkin osoitti, ettei kintaiden lain armottomassa maailmassa ollut sijaa muisteluille. Hän tyrmäsi Leonardin kylmästi viidennessä erässä ja aiheutti tälle uran nöyryyttävimmän tappion.

Heti ottelun jälkeen Leonard ilmoitti lopettavansa ja seuraavana aamuna taas, että haluaisi vielä otella uudestaan. Onneksi hän kuitenkin vihdoin seurasi järjen ääntä ja ripusti kintaat naulaan iskettyään niillä 36 voittoa, 25 tyrmäystä, kolme tappiota ja yhden ratkaisemattoman.

Kun otetaan huomioon se, että Leonard aloitti nyrkkeilyn jo 1977 ja kävi niinkin monta suurottelua, on suorastaan hämmästyttävää, että kehässä hän vieraili vain 40 kertaa ja ensimmäisen mestaruuden voitettuaan kävi vaivaiset 16 ottelua koko loppu-urallaan. Leonard keskittyi urallaan vain suurimpiin tilaisuuksiin, ja hänen kaikki kamppailunsa olivat isoja mediatapahtumia. Leonard osasi aina korvata työn määrän laadulla.

-Janne Romppainen-


ARTIKKELIT
Ammattinyrkkeily.net