Julkaistu
16.05.2006
Oscar De La Hoya voitti siis viikonloppuna keskisarjan debyyttiottelussaan WBO-liiton tittelin Saksan Felix Sturmilta.

Kuten osassa 1 jo todettiin on häntä sen johdosta ehditty kutsua jo historian ensimmäiseksi kuuden painoluokan mestariksi. Osasta 1 kävi myös ilmi miksi mielestäni sellainen nimitys on De La Hoyan kohdalla liioittelua. Tuorein keskisarjan vyömies ansaitsee kuitenkin arvostuksensa. Hän on yksi niistä nyrkkeilyhistorian legendoista, jotka ovat otelleet vuosia useamman painoluokan huipulla. Siihen saavutukseen ei kovin moni mestarinyrkkeilijäkään yllä ja De La Hoya on jo tähänastisilla otteluillaan varmistanut itselleen lipun nyrkkeilyn Hall of Fame:iin, jonne valitaan mestareista kaikkein parhaat heidän uransa päätyttyä.

De La Hoya ei ole toki ainoa, joka on useammassa sarjassa menestynyt. Ei edes ainoa, joka on kutsunut itseään kuuden sarjan maailman mestariksi. Sellaisen arvonimen itselleen ensimmäisenä keksi kuuluisa Detroitin koobra Thomas ”The Hitman” Hearns. Hearnskin oli oman sukupolvensa suurimpia ja aivan loistava nyrkkeilijä. Silti hänenkin suurista saavutuksistaan on yhtälailla liioiteltua käyttää tuota määrettä. Hearns oli huippu ja maailman mestarikin monessa sarjassa, muttei kuudessa.

Hitman voitti aikanaan ensimmäisen vyönsä välisarjassa pelätyltä tyrmääjältä Pipino Cuevasilta, aikana jolloin mestaruusvöitä oli jaossa kaksi per sarja. Silloin oli tapana kutsua molempien liittojen mestareita automaattisesti maailman mestareiksi. Hearns yritti myös yhdistää nuo välisarjan vyöt aikansa ikimuistoisessa super-ottelussa Sugar Ray Leonardia vastaan. Silloin Leonard voitti ja Hearns siirtyi seuraavaan sarjaan. Alemmassa keskisarjassa tämän Detroittin ylpeyden voidaan katsoa olleen todellinen päällikkö nujerrettuaan pistein loistavan puolustusnyrkkeilijän Wilfred Benitezin ja tuhottuaan vastustamattomasti legendaarisen Roberto Duranin. Niiden voittojen jälkeen oli aika haastaa keskisarjan kiistaton kuningas Marvin Hagler. Kyseessä oli jälleen sen ajan odotetuin yhteenotto ja hurja ottelu. Senkin Tommy hävisi.

Hitman palasi keskisarjan vöihin myöhemmin, kun Hagler oli jo poistunut paikalta, voittaen WBC-liiton version Juan Domingo Roldania vastaan. Siinä välissä hän ehti voittaa WBC-liiton tittelit myös alemmassa keskisarjassa ja raskaassa keskisarjassa. Niiden nappaaminen kukistamalla Mark Medallin ja Dennis Andriesin teki Hearsista huippunimen kaikkiin sarjoihin jossa hän oli nyrkkeillyt. Hearnsista ei kuitenkaan koskaan tullut ainoata kuningasta sen paremmin keskisarjassa kuin raskaassa keskisarjassakaan. Kohta Hearns nappasi viellä WBO-liiton version ylemmän keskisarjan vyöstä ja koittipa napata WBC:n versionkin kuuluisassa uusintaottelussa Leonardilta. Vaikka suurin osa paikalla olleista silmäpareista olisi voiton Hearnsille antanutkin, päätyivät tuomarit ratkaisemattomaan. Sen sarjan valtiuus jäi saamatta. Vielä riittivät Hitmanin paukut riistämään Virgil Hilliltä WBA-liiton raskaan keskisarjan vyö. Se jäi Hearnsin loisteliaan uran viimeiseksi suureksi voitoksi.

Thomas Hearns oli siis paras tai melkein paras, jossain vaiheessa uraansa, viidessä eri sarjassa. Se on huima suoritus. Vielä muutama vuosi myöhemmin Hitmanin lanteille vyötettiin WBU-liiton alemman raskaansarjan vyö ja vielä siitä muutama vuosi myöhemmin myös IBO-liiton versio. Näiden johdosta Hearnsia on kutsuttu kuuden sarjan maailman mesteriksi. Kyseessä oli kuitenkin kaksi vähäpätöisempää ”pikkuliiton” vyötä, joiden saavuttaminen ei nostanut Hearnsia enään huipulle. Vaikkei Hearns saanutkaan tuloksillaan kehässä todistettua olleensa kaikista huipuista todellinen mestari kuin alemmassa keskisarjassa, niin häntä voidaan kyllä sen ajan tulkintatavan perusteella kutsua, De La Hoyan tavoin, neljän sarjan mestariksi. Hänenkin kohdallaan nuo puheet kuudesta ovat liikaa.

Hearnsin aikakaudelta löytyy muitakin useissa sarjoissa loistaneita. Hearnsin suuri kiistakumppani Ray Leonard oli aikansa De La Hoya. Hänkin, Oscarin tavoin, oli median rakastama kultapoika, joka olympiavoiton jälkeen siirtyi häikäisemään taidoillaan ammattikehiin. Leonard voitti kiistattoman mestaruuden sekä väli- että keskisarjassa. Sen lisäksi häntä voidaan pitää aikansa todellisena päällikkönä myös ylemmässä keskisarjassa. Leonard voitti yhteensä viidessä sarjassa vöitä, vaikkei niistä ylimmässä koskaan otellutkaan.

Ollessaan välisarjan mestarina hän kävi voittamassa myös toisen kahdesta alemman keskisarjan tittelistä. Voitettuaan pitkän ottelutauon jälkeen keskisarjan mestaruuden kuuluisassa ottelussa Marvin Hagleriltä, Sugar Ray nousi sarjaa ylemmäs. Siihen aikaan Ray oli niin suuri nimi, että monet säännöt taipuivat hänen vuokseen. Leonard voitti samassa ottelussa neljännen ja viidennen sarjan vyönsä. Silloinen raskaan keskisarjan WBC-liiton vyömies Donny Lalonde suostui pudottamaan painoaan seitsemän paunaa uuden ylemmän keskisarjan rajaan. Niinpä ylemmässä keskisarjassa käydyn ottelun panoksena oli samaan aikaan sekä Lalonden WBC-vyö raskaasta keskisarjasta, että avoimena ollut WBC-liiton ylemmän keskisarjan titteli. Raskaassa keskisarjassa Leonard ei varsinaisesti koskaan otellut. Hän yritti palata vielä, huonolla menestyksellä, uransa viimeisissä otteluissa alempien sarjojen vyöotteluihin.

Samalta aikakaudelta voidaan ottaa esiin vielä yksi nyrkkeilykehien kaikkein suurimmista mestareista. Panaman kivinyrkki Roberto Duran teki mittavan ja vertaansa vailla olevan uran 70-luvulla, ollen kevyen sarjan valtiaana lähes koko vuosikymmen. Se ei hänelle kuitenkaan riittänyt vaan hän taisteli läpi koko 80-luvun maailman huipulla ylemmissä sarjoissa. Duran voitti mahtavissa otteluissa arvostetut vyöt myös väli-, alemmassa keski- ja keskisarjassa. Noissa mestaruudet tuoneissa otteluissaan hän kukisti toisen legendan Ray Leonardin, aikansa nuoren tähden Davey Mooren ja kovan taistelijan Iran Barkleyn. Lisäksi Duran hävisi todella niukasti pistein Marvin Haglerille, kun panoksena oli kiistaton keskisarjan mestaruus, aikana jolloin kukaan ei voinut Haglerille mitään. Duran jatkoi uraansa monen muun tapaan turhan pitkään ja loppupuolelta löytyy vielä tällä 00-vuosikymmenellä voitettu mitättömän NBA-liiton ylemmän keskisarjan vyö. Onneksi sitä ei kai kukaan ottanut kovin tosissaan.

Duran otteli aikanaan viiden sarjan huipulla. Hänellä oli varaa jopa hypätä suoraan kevyen sarjan kärjestä välisarjaan, jättäen yhden sarjan väliin. Täsmälleen saman liikkeen teki myöhemmin De La Hoyan kova kiistakumppani Shane Mosley. Silti hänkin on ehtinyt voittaa mestaruuksia kolmessa eri sarjassa, ollen jossain vaiheessa yleisesti pidetty maailman parhaana kaikissa niissä sarjoissa.

Tämän päivän nyrkkeilijöistä, monessa eri sarjassa huipulla otelleista, mainittakoon viellä höyhensarjan todellinen mestari Filippiinien Manny Pacquiao. Pac-Manin raju tyyli on tuonut hänelle ihailijoita ympäri maailman ja myöskin mestaruusvöitä useammassa sarjassa. Pacquiao aloitti vöiden saalistuksen kärpässarjasta ja on nyt siis jo neljää sarjaa ylempänä. Hän ei ehtinyt kuitenkaan voittaa vöitä kaikissa viidessä sarjassa. Hävittyään WBC:n kärpässarjan vyönsä paino vaikeuksien raastamana, hän hyppäsi suoraan kolmea sarjaa korkeammalle alempaan höyhen sarjaan. Siinä hän teki pari vuotta tuhoa Aasiassa kunnes pääsi IBF-liiton titteliotteluun Etelä-Afrikan Lehlo Ledwabaa vastaan. Todellisen pommin hän pudotti kuitenkin viime vuonna siirtyessään taas sarjaa ylemmäs ja tyrmäämällä suuresti arvostetun Marco Antonio Barreran. Sitä voittoa seurasi tänä keväänä toinen todellinen huippuottelu Juan Manuel Marquezia vastaan. Pacquiao iski Marquezin kolmasti lattiaan, mutta joutui tyytymään ratkaisemattomaan. Manny on todellinen iskijä, sillä tuo kamppailu oli hänen ensimmäinen täysaikaottelunsa lähes seitsemään vuoteen. Pacquiao on myös nyrkkeilyhistorian ensimmäinen joka on voittanut lineaarisen mestaruuden sekä kärpäs-, että höyhensarjassa. Niiden väliin mahtuu kolme painoluokkaa.

Samaan huimaan temppuun oli aikanaan 60-luvulla yltää jo Japanin kaikkien aikojen nyrkkeilijä Fighting Harada. Aikanaanhan painoluokkia oli yhteensä kahdeksan ja jokaisessa yleensä vain yksi mestari. Harada voitti kärpässarjan ainoan mestaruuden vuonna ’62 ja kääpiösarjan vuonna ’65. Harada haastoi myös Austraaliassa paikallisen WBC-mestari Johnny Famechonin vuonna ’69. Se ottelu muistetaan tänä päivänä huonoimpana tuomiona Aasiassa koskaan. Harada löi vastustajansa kolmesti lattiaan ja voitti kuulemma lähes joka erän. Kuuleman mukaan ottelussa ainoana arvostelijana toiminut kehätuomari antoi ensin tuomionaan ratkaisemattoman, mutta kun paikallinen yleisö ei ollut siihen kovin tyytyväinen, niin tuomari tarkensi tuomiotaan Famechonin voitoksi.

Kaikkien aikojen kovimman usean sarjan kuninkaan arvo ei kuitenkaan kuulu Haradalle tai Pacquiaolle, sen paremmin kuin Hearnsille tai De La Hoyallekaan. Vuosien varrella on näiden nimien lisäksi muutama muukin mies voittanut vöitä ja mestaruuksia useammassa sarjassa, muttei kukaan ole pystynyt yhtä huimaan temppuun kuin ”Hammerin’ Hank” Henry Armstrong aikanaan. Lähäs varmaksi voisi julistaa, ettei koskaan pystykään. Hurjasta iskumäärästään ja väsymättömästä tyylistään kuuluisa Armstrong iski 30- ja 40-lukujen taitteessa nimensä suurilla kirjaimilla nyrkkeilyhistoriaan.

Ensin hänestä tuli ainoa mestari höyhensarjassa. Sitten hän ällistyttävällä tavalla haastoi ja voitti kuuluisan välisarjan maailman mestarin Barney Rossin. Näiden sarjojen väliin mahtui silloin vain kevytsarja. Heti perään Hank päihitti silloisen kevyensarjan mestarin Lou Ambersin. Hän oli kaikissa kolmessa sarjassa mestari yhtä aikaa ja vieläpä jokaisessa sarjassa todellinen ja ainoa maailman mestari. Nykyisellä sarjajaolla laskettuna hän oli siis mestarina yhtäaikaa viiden sarjan alueella. Mitään vastaavaa on todella vaikea ajatella tapahtuvaksi tänä päivänä, tai koskaan tulevaisuudessakaan.

Tämäkään ei viellä Armstrongille riittänyt, vaan hän haastoi silloisen keskisarjan tittelistin Ceferino Garcian, tämän kotikaupungissa. Armstrong itse painoi ottelussa noin nykyisen alemman välisarjan rajan verran. Ottelu päättyi ratkaisemattomaan. Lähellä siis oli, että Armstrongin uskomattomat voitot olisivat saaneet viellä käsittämättömämmän lisäyksen. Tuon keskisarjan ottelun tosin tunnusti mm-otteluksi ainoastaan Kalifornian osavaltion komissio ja Garcian maailman mestaruuskin oli vain osan valtioista tunnustama, aikana jolloin kukaan ei ollut yleiseti tunnustettu mestari. Tuntuu kovin vaikealta kuvitella nykyisten höyhensarjan huippujen nousevan haastamaan vaikkapa Hopkinsia.

Kun puhutaan siitä miten mestarit nousevat sarjoista toiseen, ei Armstrongin saavutusten rinnalle mahdu kenenkään toisen saavutukset. De La Hoyan ”kuuden” sarjan kuninkuus on toki äärimmäisen harvinainen juttu ja Oscar ansaitsee suuren kunnioituksen pystyessään ottelemaan maailman huipulla niin pitkään, niin monessa painoluokassa. Niitä saavutuksia on turha vähätellä, mutta yhtä turha on koittaa saada niitä kuulostamaan kaikkien aikojen suurimmalta ihmeeltä. Hänen uransa on ollut hurja jo nyt ja jos De La Hoya onnistuu syksyllä Hopkinsin voittamaan, niin silloin ei Oscarin saavutus kalpene vertailussa kovin monen koskaan otelleen miehen kanssa.


-Jussi Niemonen-


ARTIKKELIT
Ammattinyrkkeily.net