Julkaistu
16.05.2006
Nyrkkeilyn maailmassa ei perinteisesti ole tunnettu oikotietä huipulle. Lapsitähdet ovat tuttuja monista muista urheilulajeista

"Big"

4.8.1974 - ---->

Ammattilaisena vuosina 1994- -->

VOITOT 39 (30KOs )TAPPIOT 3 RATKAISEMATON 0 Tot 42


, mutta ammattinyrkkeily ja erityisesti sen raskassarja on yleensä vaatinut vuosikausien raakaa työtä, jotta paikka tähtien joukossa voisi aueta. Toisaalta, kun tekniset taidot ja fyysinen suorituskyky on rakennettu huipputasoa vastaaviksi, on pitkäkin ura lajin parissa ollut mahdollinen.

Jos oikotiehen on kuitenkin edes pieni mahdollisuus, koettajia löytyy varmuudella. Nyrkkeily on tunnetusti poikkeus kaikkien urheilulajien joukossa siinä mielessä, että siinä yksikin onnistunut isku voi riittää voittoon. Nykypäivänä miehet ovat isompia ja lyövät lujempaa kuin ennen vanhaan, ja nuorilla urheilijoilla jo luonnostaankin hyvässä kunnossa olevat refleksit auttavat huolehtimaan puolustuksesta. Niinpä houkutus pelkkien tyrmäysiskujen opiskeluun varsinaisen tekniikan kustannuksella kasvaa entisestään. Orastava pikainen nousu huipulle ja silmissä siintelevät miljoonat saavat niin nyrkkeilijät kuin näiden manageritkin helposti sokaistumaan vauhdista ja tavoittelemaan huippuotteluita nopeasti. Jos asianomaisen nyrkkeilijän fyysiset kyvyt riittävät, ura voi tällä tavoin nousta korkeallekin. Ilman kunnon perustuksia rakennetuilla taloilla on kuitenkin taipumus sortua ennemmin tai myöhemmin. Pohjatyön puute paljastuu, ja romahduksen jälkeen huipulle kapuaminen onkin jo monin verroin vaikeampi tehtävä.

Raskaansarjan nyrkkeilijä Michael Grant on hyvä esimerkki nyrkkeilijästä, joka pyrki saavuttamaan liian paljon liian nopeasti. Hän nousi nopeasti korkealle, mutta pudotus pilvistä maan pinnalle on ollut sitäkin tylympi. Joka tapauksessa Grant ehti urallaan otella raskaansarjan maailmanmestaruudesta ja ansaitsi kipurahoina useamman miljoonan, joten täysin pieleen hänen yrityksensä ei mennyt, toisin kuin useimmilla samaa temppua kokeilleilla.

Michael Grant oli monella alalla osaava urheilija. Chicagossa 1972 syntynyt nuorukainen oli alun perin lupaava baseball-lukkari, kun hänet 1990-luvun alussa keksittiin nyrkkeilyn pariin. Grantin fyysiset edellytykset olivat nykypäivän raskaansarjan miehelle lähes ihanteelliset, sillä mittaa hänellä oli 201 senttimetriä, ja painoa veistoksellisen lihaksikkaassa vartalossa oli noin 115 kiloa.

Grant oli todella lahjakas urheilijatyyppi, hänen motoriikkansa toimi erinomaisesti isolle miehelle, hän oli käsistään kohtuullisen nopea ja hänen ruumiinvoimansa olivat valtavat. Nyrkkeilyuralla hänen tavaramerkikseen nousi nopeasti ja tarkasti lähtenyt oikea suora, joka miehen baseball-taustan vuoksi ristittiin nimellä ”fastball”.

Grantin tähtäimessä oli alusta alkaen ammattilaisura, ja amatööriotteluita hän kävikin ainoastaan hieman toistakymmentä. Grantin vuonna 1994 käynnistynyttä paidatonta uraa lähti viemään eteenpäin maineikas manageri ja maailman merkittävin nyrkkeilyfilmien kerääjä Bill Cayton, joka oli aikaisemmin kuulunut myös Mike Tysonin ja Tommy Morrisonin taustajoukkoihin. Uran ensimmäiset vuodet olivat luonnollisesti totuttelua uusiin ympyröihin ja Grantin tapauksessa myös uuteen lajiin. Grant oli myös halukas oppimaan, sillä vuonna 1994 hän otteli viiden ja puolen kuukauden aikana peräti kymmenen kertaa.

Grantin uraa rakennettiin suhteellisen varovaisesti mutta kuitenkin määrätietoisesti. Vuonna 1996 hän astui vastustajien suhteen hieman korkeammalle tasolle ja tyrmäsi esimerkiksi Corey Sandersin toisessa erässä sekä löi pistein Wladimir Klitschkon myöhemmin yllättäneen Ross Purittyn. Hiljalleen Grantin nimi alkoi esiintyä myös nyrkkeilylehdissä, mikä on aina jonkinlainen meriitti uudelle tulokkaalle. Ensin mainittiin vain tulos, mutta vähitellen hänen kamppailujaan alettiin kommentoida laajemminkin. Isokokoinen tulokas herätti huomiota jo taustavoimillaankin, ja toisaalta myös hänen otteensa kehässä vakuuttivat monet. Grant oppi nyrkkeilyn alkeet nopeasti, hän löi vasenta suoraa hyvästä asennosta ja kykeni myös mallikkaisiin koukkusarjoihin. Ajoittain hänen puolustuksensa oli hukassa, mutta tämän tason vastustajat eivät kyenneet rokottamaan Grantia virheistä ja niinpä asia jäi vähälle huomiolle.

Vuosi 1997 merkitsi Grantille lopullista läpimurtoa. Vuoden alussa hän oli hankaluuksissa taitavan Jeff Woodenin kanssa ja voitti hieman kyseenalaisesti pistein, mutta komeat voitot Lionel Butlerista, Al Colesta ja Jorge Luis Gonzalesista paikkasivat tilanteen. Al Cole oli entinen kevyenraskaansarjan maailmanmestari, joka ei ollut ennen Grant-ottelua koskaan hävinnyt kesken ottelun. Jorge Luis Gonzales puolestaan oli entinen huippuamatööri, ja vaikka hänen uransa ammattilaisena olikin lopahtanut, Grantin ensimmäisen erän tyrmäysvoitto oli noteeraamisen arvoinen suoritus. Gonzales oli kestänyt useita eriä ex-mestareiden Riddick Bowen ja Timmy Witherspoonin kanssa, ja Grant-ottelun jälkeen hän totesi, ettei häntä koskaan ollut lyöty yhtä lujaa. Maine kasvoi, ja Grant noteerattiin jo yleisesti sarjan kärkikymmenikön tuntumaan.

Seuraavana vuonna Grantin marssi jatkui jatkumistaan. Vuoden alussa hän kohtasi nigerialaisen David Izonin, joka vastikään oli noussut The Ring -lehden kymmenen parhaan listalle tyrmäämällä Lou Savaresen. Grant marssi hänen ylitseen kuitenkin todella vaivattomasti ja lopetti kamppailun viidennessä erässä iskusarjaan, joka keräsi tukun superlatiiveja nyrkkeilyjournalisteilta. Tämän ottelun yhteydessä ylistettiin myös Grantin iskunkestävyyttä: Izon oli päässyt lyömään muutaman kerran häntä puhtaasti leukaperiin, mutta jätti ei tuntunut välittävän iskuista vähääkään. Seuraavassa, Suomeenkin televisioidussa ottelussaan Grant tyrmäsi sitkeänä tunnetun Obed Sullivanin jälleen rajulla oikealla suorallaan ja vankisti asemaansa nyt jo raskaan sarjan kärkiviisikossa.

Grant alkoi olla jo MM-ottelun tuntumassa, ja tulevaisuus näytti hänen kohdallaan pelkästään hyvältä. Hän vaikutti yhä teknisesti osaavalta, hän oli voimakas ja kehän ulkopuolella hyväkäytöksinen mies, eli juuri sellainen tyyppi, jollaisesta yhdysvaltalaisyleisö odotti uutta mestaria. Vuosi 1999 poiki ilmoille kuitenkin uudenlaisia kysymysmerkkejä. Grant voitti Lou Savaresen pistein, mutta ei suuremmin säväyttänyt. Loppuvuodesta hän taas kohtasi puolalaisen Andrew Golotan kamppailussa, jonka piti olla viimeinen harjoitus Lennox Lewisia vastaan käytävään MM-otteluun. Grantin odotettiin selviävän suhteellisen helposti Golotasta, jonka Lewis oli aiemmin tyrmännyt puolessatoista minuutissa, mutta toisin kävi. Golota täräytti Grantin kanveesiin kahdesti heti ensimmäisessä erässä ja osoitti samalla, että meno sarjan huipulla oli kovempaa kuin mihin Grant oli tottunut. Golota hallitsi kamppailua myös jatkossa, ja Grantin uran avaustappio häämötti, kunnes hän kymmenennessä erässä sai Golotan kaatumaan. Golota nousi jaloilleen, mutta kaikkien yllätykseksi kieltäytyi jatkamasta, ja niin Grant selvisi voittajana.

Grantin kyvyt asettuivat Golota-ottelun myötä uuteen valoon. Vaikka Grant olikin nyt sarjan yleisesti tunnustettu kolmonen Lewisin ja Evander Holyfieldin jälkeen, hänen puolustustekniikkaansa pidettiin heikkona, ja lisäksi nyt kyseenalaistettiin hänen leukansa kestävyys. Kun ottelusta Lewisia vastaan huhtikuussa 2000 saatiin kuitenkin sovittua, liiat kysymykset unohdettiin. Amerikkalaislehdistö sekä fanit alkoivat rummuttaa Grantia miehenä, joka kovalla oikeallaan murtaisi Lewisin ”lasileuan”, ja kamppailu Golotaa vastaan nähtiin vain osoituksena Grantin sisukkuudesta, mikä asiaa siltä kannalta katsoen toki oli tottakin.

Lewis-Grant –ottelua mainostettiin pitkään. Kamppailu käytiin tietysti nyrkkeilypyhättö Madison Square Gardenissa, ja ottelun vedonlyönnit olivat ennakkoon lähes tasan huolimatta Grantin edellisottelun vastoinkäymisestä. Itse kamppailusta muodostui kuitenkin uransa aiemmat 31 ottelua tappiotta selvittäneelle Grantille painajaismainen.

Valmentajansa, taktiikkamestarina tunnetun Don Turnerin kehotuksesta hän lähti heti avauserässä hyökkäämään rajusti kohti Lewisia, mikä ei ollut hänelle lainkaan ominaista. Grant sai huiskittua muutaman osuman perille, mutta hänen tekniikkansa ei pysynyt mukana vauhdissa, hänen tasapainonsa petti ja oma suojaus unohtui. Hetken tilannetta tarkkaillut mestari iski ammattimiehen tyyneydellä Grantin kanveesille kolmesti heti ensimmäisessä erässä ja lopetti tämän epätoivoisen pyristelyn toisessa erässä rajulla kohokoukulla. Grantin suuri unelma oli sitä myöten murskana. Tappio oli Grantille katkera pala, ja hän piti yli vuoden mittaisen ottelutauon vaihtaen sen aikana valmentajansa Michael Moorerin taustalta tunnettuun Teddy Atlasiin. Entisen lupauksen paluu kehään koitti vuoden 2001 heinäkuussa, mutta se päättyi edellistäkin kamppailua heikommin, kun uusi tulokas Jameel McCline kaatoi hänet jo ensimmäisellä iskullaan, eikä nilkkansa hajottanut Grant pystynyt jatkamaan.

Grant yritti vielä paluuta, mutta mikään ei ollut ennallaan. Kahdessa ottelussa Grant oli vajonnut nyrkkeilymaailman kuumimmasta lupauksesta lähes tusinamieheksi. Valmentaja Atlas yritti opettaa hänelle nyrkkeilyn perusteita alusta alkaen, mutta mikään ei ottanut toimiakseen. Nyrkkeilytekniikan hienouksien opettelu ei käynytkään käden käänteessä, ja kun Grant oli menettänyt entisen itseluottamuksensa, hän oli sitä myötä menettänyt kaiken muunkin. Hän voitti tosin seitsemän vastustajaa Atlasin alaisuudessa, mutta oli vaikeuksissa useiden helpoksi otaksuttujen kehien kiertolaisten kanssa. Kun sitten vuonna 2003 nuori tulokas Dominick Guinn tyrmäsi Grantin leikiten seitsemännessä erässä, oli valmentajasuhde Atlasinkin kanssa haudattava tuloksettomana.

Grantin ura sai jatkoa tämän vuoden helmikuussa, kun hän tyrmäsi Charles Hatcherin kuudennessa erässä. Grantin taustalla tällä kertaa on huippuvalmentaja Buddy McGirt, joka tietysti toivoo voivansa luotsata jätin vielä kerran sarjan kärkeen. Tie sinne on kuitenkin kivinen ja ehkä mahdotonkin taitettavaksi, sillä yli 30-vuotias Grant ei voi enää luottaa pelkkään fysiikkaansa, vaan hän tarvitsisi myös teknistä osaamista kyetäkseen vielä kilvoittelemaan huipulla. Jos Grant löytää vielä entisen itseluottamuksensa, kaikki on periaatteessa mahdollista, mutta ilman kivijalkaa rakennettu talo ei yleensä pysy pystyssä toisellakaan koettamalla. Grantin kanssa samoihin aikoihin huipulle nousseista nyrkkeilijöistä esimerkiksi Chris Byrd on edelleen sarjan kolmen parhaan joukossa ja pitää hallussaan IBF-liiton MM-titteliä.

-Janne Romppainen-


ARTIKKELIT
Ammattinyrkkeily.net