Julkaistu
16.05.2006
Suuret ottelut määrittävät suuret mestarit, sanotaan. Yleensä jokaisella nyrkkeilyn historian parhaimpiin lukeutuvalla legendalla on taustallaan yksi



S. 19.4.1952

Ottelut 90 voitot 82 (65Ko) Tappiot 8


tai useampia muista erilleen nousevia kamppailuja, joissa nämä ovat osoittaneet poikkeuksellisia kykyjä ja voitontahtoa. Toisaalta on myös paljon nyrkkeilijöitä, jotka tyylinsä ja asenteensa vuoksi ovat kerran toisensa jälkeen osallisena kehien rajuimmissa iskusodissa, mutta eivät koskaan tavoita huippua. Harva kehätyöläinen on kuitenkaan konsanaan ollut niin monessa kovassa kamppailussa kuin Alexis Agruello, nicaragualainen 1970- ja 1980-lukujen suurnyrkkeilijä. Vaikka ”räjähtävän laihan miehen” nimi onkin jo monelta nuoremman polven nyrkkeilyn ystävältä hukkunut valovoimaisempien tähtien varjoihin, hänen ottelunsa nähneet eivät varmasti hevin unohda näkemäänsä. Arguello oli sekä suuri mestari että yksi kehien viihdyttävimmistä ottelijoista ja myös yksi suurimmista urheiluhengen edustajista lajin parissa.

Syyt sekä Arguellon suosioon että hänen kamppailuidensa värikkyyteen löytyvät paitsi hyvistä vastustajista myös hänen nyrkkeilytyylistään. Arguello ei ollut perinteinen väliamerikkalaistyylinen eteenpäin pyrkivä ja lyhyitä vartalokoukkuja jyskyttävä hyökkääjä, vaan hän perusti menestyksensä ennen muuta vastaiskuihin. Kevyiden sarjojen mieheksi Arguello oli poikkeuksellisen pitkä 176-senttisenä, ja hänen ulottuvuutensa oli jopa yli 190 senttiä. Pitkillä vipuvarsillaan Arguello sai iskujensa taakse myös huumaavan tehon, vaikka miehen ulkoisesti maratoonarimaisen hontelosta vartalosta sitä olisikin näkemättä ollut vaikea uskoa.

Arguello löi erittäin tehokkaasti sekä vasenta koukkua että molempien käsien suoria, kykeni kohdistamaan pomminsa sekä vartaloon että päähän ja oli iskuiltaan paitsi räjähtävän kova myös oikea-aikainen ja tarkka. Nämä ominaisuudet tuottivat hänelle kaiken kaikkiaan 65 tyrmäystä 80:ssä voitetussa ottelussa.

Huolimatta erittäin puhtaasta tekniikastaan Arguello ei kuitenkaan ollut haavoittumaton: vikkeläjalkaiset pistenyrkkeilijät tuottivat hänelle ajoittain vaikeuksia. Lisäksi lähiottelussa hän joutui joskus ottamaan paljonkin iskuja vastaan, kun nopeanyrkkiset vastustajat pääsivät hänen pitkien käsiensä väliin. Arguello kesti kuitenkin iskuja erinomaisen hyvin eikä siten arkaillut käydä lyöntikilpaan kenenkään kanssa. Niinpä vaikka hän nyrkkeili aina taidolla, hänen otteluissaan yleensä myös annettiin ja otettiin surutta, mikä takasi kansan suosion.

Tie suuriin voittoihin ja mainetekoihin oli Nicaraguan pääkaupungista Managuasta ponnistaneelle rutiköyhälle Arguellolle kuitenkin pitkä. Hän aloitti uransa suoraan ammattilaisena, palkkioiden toivossa, vain 16-vuotiaana, mutta uran avausottelu Cachorro Amayaa vastaan päättyi ensimmäisen erän tappioon (tätä ottelua ei kaikissa lähteissä mainita viralliseksi). Seuraava kokeilu kolme kuukautta myöhemmin tuotti jo voiton, ja sen jälkeen nuorukaisen kulku oli varsin vakuuttavaa, vaikka matkan varrella kiivaassa ottelutahdissa pari tappiota sattuikin.

Arguellon varsinainen läpimurto huipulle tapahtui 1973, kun hän tyrmäsi avauserässä Kuubaa edustaneen Jose Legran. Tämä urallaan peräti 150 ottelua käynyt veteraani oli entinen WBC-liiton tunnustama höyhensarjan mestari ja edelleen kova nimi, vaikka Arguello-ottelun aikaan olikin jo hiipumaan päin. Pikavoiton myötä Arguello pääsi ensimmäistä kertaa MM-kehään seuraavan vuoden helmikuussa, mutta panamalainen maailmanmestari Ernesto Marcel oli kotikehässään vielä liian kova lyötäväksi. Arguello ei kuitenkaan jäänyt tapausta harmittelemaan, vaan hankki nopeassa tahdissa neljä voittoa ja pääsi uudestaan MM-kehään vielä saman vuoden marraskuussa. Kyse oli jälleen samasta höyhensarjan WBA-liiton tunnustamasta tittelistä, joka oli kulkeutunut Meksikon Ruben Olivaresille Marcelin lopetettua uransa Arguello-ottelun myötä.

Kohtaamisesta tuli myös Arguellon ensimmäinen suurottelu. Arguello-otteluun mennessä yli 80 kertaa kehässä vieraillut Olivares oli entinen kääpiösarjan suvereeni maailmanmestari, joka yhä näinäkin päivinä tunnustetaan yhdeksi tuon painoluokan kaikkien aikojen parhaista. Lahjakkuudeltaan ja kovuudeltaan Meksikon mies olikin ilmiömäisen hyvä, mutta hänen harjoittelumotivaationsa hukkui turhan usein väkevien juomien ja iltaelämän keskelle, niinpä suoritustaso kehässäkin ailahteli melkoisesti. Arguelloa vastaan hän ei ollut enää aivan nuoruutensa iskussa, mutta kuitenkin riittävän kova tarjoamaan haastajalle hurjan kamppailun.

Ottelun alkuerissä Arguello löysi tutun rytminsä nopeasti ja napsi erävoittoihin tarvittavia pisteitä ulottuvuutensa turvin pitäen kamppailun selvästi hallinnassaan sen alkupuolella. Kokeneen huippuammattilaisen tavoin Olivares kykeni kuitenkin mukautumaan haastajan tyyliin ja alkoi löytää lääkkeitä tämän tahdin murtamiseksi. Vahva mestari tunki väkisin lähiotteluun ja otti rajulla painostuksellaan kamppailun hallintaansa, vaikka Arguello leipoi hänen kasvojaan rajuilla vastaiskuillaan minkä ehti. Ottelu oli lähes tasan kahdentoista erän jälkeen, kunnes kolmannessatoista Arguellon onnistui vihdoin viimein nujertaa vastustajansa. Loistavasti ajoitetuilla koukuillaan hän iski Olivaresin kahdesti kanveesille ja kamppailu päättyi hänen edukseen teknisellä tyrmäyksellä.

Mestaruutensa voittamisen jälkeen Arguello ei jäänyt lepäilemään, vaan esiintyi vuonna 1975 kehässä kuusi kertaa voittaen kaikki ottelunsa, joista kolmessa hän puolusti mestaruuttaan. Käännytettyään takaisin vielä neljännen haastajan seuraavana vuonna painovaikeuksista kärsinyt Arguello luopui tittelistään vapaaehtoisesti ja siirtyi alempaan kevytsarjaan vieraillen välillä myös kevytsarjan puolella.

Ylemmässä painoluokassa Arguellon jälki oli edelleen yhtä vakuuttavaa. Hänen iskuvoimansa kesti hyvin sarjanvaihdoksen, kun pitkäraajaista kehoa ei tarvinnut virittää aivan yhtä äärimmilleen punnituksia varten. Tyrmäysvoitot seurasivat toisiaan, kunnes Arguello tammikuussa 1978 pääsi alemman kevytsarjan MM-otteluun toista väliamerikkalaista huippunimeä, Puerto Ricon Alfredo Escaleraa vastaan. Escalera oli isännöinyt omaa titteliään väkevällä otteella kolmen vuoden ajan ja myös Arguellolle hän tarjosi kovan vastuksen, mutta ei lopulta voinut mitään haastajalle, joka valloitti toisen MM-tittelinsä jälleen kolmannentoista erän voitolla.

Arguellon toinen mestaruuskausi oli vielä näyttävämpi kuin ensimmäinen. Vuonna 1978 hän tosin lipsautti yhden pistevoiton kevytsarjan aiemmalle MM-ottelijalle Vilomar Fernandezille vieraillessaan tämän painoluokassa, mutta oman sarjan miehet lakosivat kovanyrkkisen mestarin edessä. Escalera kärsi tappion toistamiseen, ja voittolistalta löytyvät sellaisetkin kuuluisuudet kuin Bobby Chacon ja Bazooka Limon, jotka molemmat olivat aikakauden suosituimpiin nyrkkeilijöihin lukeutuvia tekijämiehiä. Ruben Castillo piti mestaria ahtaalla kymmenen erää, mutta taipui tappioon seuraavassa, ja yhdysvaltalaisyleisön suurta suosiota nauttinut räväkkäotteinen Cornelius Boza-Edwards kesti vain puoleen matkaan.

Komea voittosarja teki myös Arguellosta erittäin suositun, ja yleisön kunnioitusta lisäsi miehen aina tyylikäs ja herrasmiesmäinen käytös kehän ulkopuolella ja myös kaikkia vastustajia kohtaan. Tyrmääjänä hän oli armoton, mutta heti kamppailujen tauottua hän oli valmis auttamaan vastustajiaan ylös tantereesta. Arguello ei myöskään koskaan sortunut kehässä likaisiin temppuihin eikä jaellut haastatteluissaan mauttomia lausuntoja.

Elokuussa 1980 Arguello päätti jälleen vaihtaa sarjaa lopullisesti kevytsarjan puolelle. Heti ensimmäisessä kamppailussa vastassa oli Meksikon kivikova Jose Luis Ramirez, joka kuului näiden painoluokkien parhaimmistoon koko 1980-luvun ja kohtasi Arguellon lisäksi muun muassa Pernell Whitakerin, Julio Cesar Chavezin, Hector Camachon ja lähes kaikki muutkin vuosikymmenen suuret. Arguelloa vastaan graniittileukainen meksikolainen kesti kehässä täydet kymmenen erää, käytti Arguelloa kanveesillakin ja hävisi lopulta vain hajaäänituomiolla.

Uudessa painoluokassaan Arguello tähtäsi WBC-liiton tunnustamaan titteliin, jota hallitsi skottinyrkkeilijä Jim Watt. Tämän britin arvioitiin olevan Arguellolle suhteellisen helppo tapaus, ja selvällä erolla Arguello myös kolmannen painoluokan mestaruuden voitti, joskin Watt selviytyi hänen kanssaan täydet erät.

Seuraavassa kamppailussa oli taas enemmän mielenkiintoa, kun Arguello puolusti titteliään vain 20-vuotiasta Ray ”Boom Boom” Mancinia vastaan. Elämäntarinansa valkokankaalle myöhemmin saanut Mancini oli huippusuosittu lapsenkasvoinen tyrmääjä. Hänen isänsä Denny Mancini oli 1940-luvulla huippunimi, mutta hänen uransa pilasivat sotavuodet. Ray halusi voittaa mestaruuden katsomossa olleen isänsä kunniaksi ja yritys olikin erinomainen. Rämäpäinen haastaja liimautui tiiviiseen lähiotteluun Arguellon kanssa ja osui hyvin koukuillaan tämän poskille, kun taas mestari vastasi suorillaan. Jälleen erittäin jännittävän ja vauhdikkaan kamppailun jälkeen Arguello onnistui viimein kypsyttämään vastustajansa ja kukisti tämän neljännessätoista erässä. Mancini voitti kyllä mestaruuden vuotta myöhemmin ja teki pitkän ja menestyksekkään uran yleisön ainaisesta suosiosta nauttineena vauhtikoneena.

Myös kolmas mestaruus pysyi Arguellon vahvassa otteessa kahden vuoden ajan, kunnes hän alkoi jälleen kerran tähyillä sarjaa ylöspäin ja luopui jälleen tittelistään vapaaehtoisesti: yhtäkään mestaruusvyötään hän ei hävinnyt kehässä. Kevyen välisarjan uudeksi kuninkaaksi oli kohonnut jo amatööriurallaan suureen maineeseen noussut Aaron ”The Hawk” Pryor, yksi nyrkkeilyn historian raivokkaimmista tuulimyllynyrkkeilijöistä. Hän oli kukistanut sarjan pitkäaikaisen mestarin Antonio Cervantesin neljässä erässä ja isännöinyt sen jälkeen sarjaa kovalla kädellä. Kokenut Arguello oli puolestaan lämmitellyt kamppailua varten tyrmäämällä kevyesti Mike Tysonin valmentajana sittemmin kuuluisuutta saavuttaneen Kevin Rooneyn. Vuonna 1982 järjestetty kamppailu Pryorin ja Arguellon välillä jäi historiaan yhtenä nyrkkeilyn historian parhaista.

Ottelussa kohtasivat paitsi kaksi suosittua pikkumiestä, myös kaksi aivan erilaista persoonaa ja ottelutyyliä. Värikäs, suurisuinen ja karismaattinen Pryor hyökkäsi vastustajiensa kimppuun herhiläisenä, kieppui puolelta toiselle omintakeisella tyylillä ja jakoi iskuja yhtenä puuskana, kunnes vastustaja toisensa jälkeen oli joutunut antamaan periksi. Pryorin 31 vastustajasta vain kaksi oli seisonut täydet erät. Aina hyväkäytöksinen Arguello puolestaan oli vastaiskujen ekspertti ja pyrki vastaamaan tarkoilla täsmäpommeillaan Pryorin rynnäköintiin.

Kamppailussa ei ensimmäisen kongin jälkeen juuri henkeä vedetty. Pryorin raivokas mylly räjähti käyntiin heti avauserässä ja Arguello joutui puolustuskannalle. Vähä vähältä hän pääsi kuitenkin kamppailuun mukaan ja piti sen tasaisena. Kahdentoista hektisen erän jälkeen ottelun pisteet olivat lähes tasan, mutta Pryor vaikutti olevan miehistä enemmän hiipumaan päin: Arguellon energiaa säästävämpi taktiikka ja uuvuttavat iskut olivat taas arvossaan. Ennen neljättätoista erää tauolla nähtiin yhä tänäkin päivänä nyrkkeilyn ystäviä puhuttava kohtaus. Aaron Pryor pyysi kulmauksessaan avustajiltaan juotavaa. Kun avustaja tarjoili vesipulloa, Pryorin valmentaja Panama Lewis huusi ”ei sitä, anna se jonka minä sekoitin”. Sääntöjen mukaan kulmauksessa saa nauttia tauoilla vain vettä, mutta Pryorin mustan pullon sisältö oli ilmeisesti jotakin huomattavasti vahvempaa ainetta. Juoman tuoman piristyksen turvin Pryor löysi uutta energiaa ja päätti loisteliaan ottelun tyrmäykseen seuraavassa erässä. Arguello kiidätettiin sairaalaan, josta hän kuitenkin kotiutui pian.

Arguello ei luopunut haaveestaan voittaa neljäs titteli, vaan kamppaili tiensä vielä uusintaankin Pryoria vastaan vuotta myöhemmin. Tällä kertaa ero miesten välillä oli selvempi ja Arguello kävi kanveesilla pariinkin kertaan ennen kuin viimein jäi kymmenennessä erässä istumaan suosiolla kuunnellen täyden luvun. Tässäkin kamppailussa Arguello oli kuitenkin hyvin mukana loppuun saakka. Arguello olisi luultavasti voittanut sarjan MM-tittelin jos olisi kohdannut Pryoriin sijasta WBC-mestari Leroy Haleyn, mutta kunnianhimoisena nyrkkeilijänä hän halusi mitellä voimiaan parasta mahdollista vastustajaa vastaan, jonka kohtaamisesta saadut palkkiotkin toki olivat suuremmat.

Pryor-uusinnan jälkeen Arguello ilmoitti luopuvansa nyrkkeilystä ja ilmoitti ryhtyvänsä täysipäiväisesti tukemaan kotimaansa hallintoa vastaan kapinoineita contreja. Arguellolla oli henkilökohtaiset motiivit tukea vallankumousta, sillä hänen kaikki omaisuutensa Nicaraguassa oli valtiollistettu ja hänen veljensä surmattu. Arguello teki Yhdysvalloissa PR-töitä ja lähetti siten hankkimiaan rahoja kotimaahansa.

Vuonna 1985 hän ilmoitti kuitenkin palaavansa rahapulassaan kehään, kun verottaja halusi osansa hänen mainostuloistaan. Myös Arguellon vitsaukseksi oli näinä vuosina tullut myös kokaiini, joka pilasi uran monelta 1980-luvun parhaalta raskassarjalaiselta ja nujersi myös Aaron Pryorin, joka ei kehässä kohdannut parempaansa.

Arguellon paluu jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä kahden hyvän voiton jälkeen hänen lääkärinsä kielsi nyrkkeilijältä ottelemisen, koska tämän verisuonistossa oli vikaa. Tähän Arguello myös taipui, ja neljäs MM-vyö jäi saavuttamatta. Edelleen rahapulassa Arguello teki vielä lähes vuosikymmentä myöhemmin yhden paluun ja kykeni yhteen voittoonkin 1994, mutta seuraava ottelu päättyi tappioon ja ura oli lopullisesti ohi.

Myöhemmin Arguello on puuhaillut aktiivisesti Nicaraguan politiikassa ja pyrki muun muassa kotikaupunkinsa varapormestariksi. Hän pyörittää myös nyrkkeilysalia ja yrittää sen avulla ohjata nuoria rikoksen poluilta urheilun pariin sekä luoda maalleen uusia työpaikkoja urheilun avulla. Eräs Alexis Arguellon läheisimmistä ystävistä ja tukijoista uran jälkeisinä vaikeina vuosina on ollut – kuinkas muuten – Aaron Pryor. Suurelle herrasmiehelle löytyy aina ystäviä niin elämästä kuin videovastaanottimien ääreltäkin.


-Janne Romppainen-


ARTIKKELIT
Ammattinyrkkeily.net